Vaihtoehtoiset hoitomenetelmät

Tässä oppaassa vaihtoehtoisiksi hoitomenetelmiksi kutsutaan hoitoja, joita yleensä kokeillaan toisten kertomusten ja positiivisten kokemusten kannustamana. Hoitoa on laidasta laitaan erilaisista menetelmistä ja ruokavalioista lisäravinteisiin ja luontaistuotteisiin. Tällaisia keinoja voit kokeilla oman mielenkiintosi mukaan. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei näidenkään hoitokeinojen vaikutuksista ei ole tutkittua, varmaa tietoa.

Vulvodyniapotilaat korostavat terveellistä elämäntapaa kaiken hoidon pohjana. Itsestä huolehtiminen ja terveyden vaaliminen on tärkeää useimmille.

”Säännölliset elintavat auttavat huomattavasti. Stressi ja esim. valvominen ‘herättävät’ kivun heti. Liikunnan endorfiini on parasta kipulääkettä..”

”Yritän hoitaa itseäni mahdollisimman hyvin (syön terveellisesti, liikun paljon, lepään, yritän välttää stressiä)”

Hiivaton ruokavalio

Hiivaton dieetti on monelle vulvodyniasta kärsivälle elämäntapa. Näin pyritään välttämään vulvodyniapotilaille yleisiä hiivasienitulehduksia. Ajatuksena on terveellisen ruokavalion noudattaminen ja kaiken hiivaa sisältävän tai sen kasvua ruokkivan (esim. sokeri) jättäminen pois ruokavaliosta. Jotkut ovat erittäin tiukkoja noudattamassaan ruokavaliossa, kun toiset jättävät pois ainoastaan näkyvän hiivan.

Vältettäviä aineita ovat yleensä hiivallinen leipä, leivonnaiset ja muut leipomotuotteet, olut ja alkoholi sekä sokeri ja sokeria sisältävät tuotteet. Monet välttävät myös ns. raffinoituja elintarvikkeita kuten valkoista riisiä ja valkoisista vehnäjauhoista valmistettuja tuotteita, kuten pastaa.

Monet vulvodyniaa sairastavista nauttivat suoliston bakteerikantaa vahvistavia maitohappobakteereja. Maitohappobakteereita saa tablettien tai jauheen muodossa sekä tiettyihin maitotuotteisiin (esim. Gefilus-tuotteet, A-tuotteet) tai mehujuomiin lisättynä.

“(…) runsaskuituinen ruokavalio, jossa vältetään sokeria ja valkojauhotuotteita, maitohappobakteerikapselit (Probiootti Plus) ja A-jugurtti. (…) Kipu on lievittynyt huomattavasti ja limakalvot ovat paremmassa kunnossa.”

Luontaistuotteet ja ravintolisät

Vulvodyniapotilaat ovat kertoneet saaneensa apua tietyistä luontaistuotteista, jotka on tarkoitettu yleiskunnon parantamiseen, virtsavaivoihin ja limakalvojen kunnon parantamiseen. Tällaisia tuotteita ovat mm.

  • tyrnikapselit
  • karpalotuotteet
  • tietyt teet ja juomat (esim. kultapiiskutee)
  • kalaöljytuotteet
  • helokkiöljykapselit
  • maitohappobakteerit
  • noni-mehu (lisätietoa Wikipediasta)
  • b-vitamiini sekä sinkki, kalsium, magnesium ja muut kivennäis- ja hivenaineet

”Käytän virtsatieinfektion hoitoon tarkoitettuja ravintolisäkkeitä: koivunlehtiuute, cranberry, urosept. (…) Syön paljon valkosipulia ja sitruunaa, juon karpalomehua ja syön puolukoita. Vitamiineista käytän C ja B. Hivenaineista sinkkiä. (…) Jos en noudata yllä olevaa ruokavaliota, niin oireet pahenevat heti.”

”(…) olen käyttänyt jo parin vuoden ajan päivittäin säännöllisesti seuraavia vitamiineja, hivenaineita ja lisäravinteita: sinkki, magnesium, B-vitamiinit, tyrniöljy, kalaöljy, vehnänalkioöljy, lisäksi käytin noin puolen vuoden ajan päivittäin noni-mehua (…)”

Vyöhyketerapia

Vyöhyketerapiasta saattaa olla hyötyä erityisesti neuropaattisen kivun hoidossa. Vyöhyketerapia voi myös auttaa rentoutumaan ja tuoda lievitystä unettomuuteen ja stressiin, mikä voi helpottaa vulvodyniasta kärsivän arkea. Vyöhyketerapian perusperiaatteena on, että koko keho heijastuu pienoiskoossa mm. jalkapohjiin. Tietyn vyöhykkeen ärsyttäminen jalkapohjassa saa aikaan fysiologisia muutoksia samassa vyöhykkeessä muualla kehossa.

Akupunktio

Akupunktiohoito saattaa auttaa varsinkin essentiaalisessa vulvodyniassa esiintyvässä kroonisessa hermokivussa. Vaikka hoidosta ei olisikaan merkittävää apua itse kipuun se voi myös auttaa rentoutumisessa ja unen saamisessa, mikä on usein vaikeaa kivusta johtuen.

“Mielestäni akupunktiolla oli ratkaiseva vaikutus kivun lievyttymiselle. Akupunktiohoitojakson aikana pystyin jättämään Triptylin pois. Akupunktion hyvä puoli oli myös se, että sillä ei ole sivuvaikutuksia.”

Seuraavalle sivulle

2 kommenttia kirjoitukseen “Vaihtoehtoiset hoitomenetelmät”

  1. Kertokaahan jonkun akupunktiohoitajan nimi, joka osaa hoitaa tähän vaivaan liittyviä kipuja pk-seudulla?

  2. Tiina Liao

    (En tiedä onko tää googlattu yhteystieto voimassa:
    Liao Klinikka
    Vetehisenkuja 4, 00530 HELSINKI
    Puh: 09 736 747)

Tämän sivun kommentit RSS-syötteenä

KOMMENTOI JA KESKUSTELE!

Kerro kokemuksistasi, keskustele, ehdota uutta sisältöä! Ylläpitäjä tarkistaa kaikki kommentit ennen julkaisemista. Sähköpostiosoitettasi ei koskaan julkaista tai jaeta eteenpäin. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä *