Vulvodynia ja psyykkiset tekijät
Joidenkin tutkijoiden mukaan vulvodyniaa ei pitäisi tarkastella ainoastaan fyysisenä ongelmana, vaan heidän mielestään vulvodynia on seurausta sekä fyysisistä että psyykkisistä seikoista. (8)
Usein on käynyt niin että, vulvodyniaa sairastavan ongelmat on leimattu pelkästään psykologisiksi, fyysisten todisteiden puutteessa. (16)
Sinäkin olet ehkä joutunut kuulemaan lääkäreiltä että vaivasi ovat henkisiä laadultaan. Jotkut vulvodyniasta kärsivät voivat siis ymmärrettävästi karsastaa ajatuksia siitä että myös psykologiset seikat voisivat vaikuttaa taudin syntyyn. He saattavat kokea, että näin heidän vaivojaan vähätellään ja taudista tehdään psykosomaattinen.
“(Minuun on suhtauduttu) vaihtelevasti: vääriä diagnooseja, neuvottomuutta, välinpitämättömyyttä, asiattomuutta, vähättelyä, luulosairaaksi leimaamista…”
“Menihän siinä vuosia, kun minulle vihjailtiin että vika on korvien välissä…”
Suhteellisen monet tutkimukset ovat käsitelleet psykologisia piirteitä vulvodyniassa. On tutkittu esimerkiksi sitä, onko psykologisilla seikoilla merkitystä taudin synnyssä ja esiintyvyydessä tai minkälainen psykologinen vaikutus vulvodynialla on siitä kärsiviin naisiin. Tulokset ovat olleet epäsäännöllisiä ja joskus ristiriitaisia. (6)
Koska monet vulvodyniaa sairastavat näyttävät kärsivän ahdistuksesta ja masennuksesta, jotkut tutkijat tekevät yksinkertaisen johtopäätöksen että tauti on psykosomaattinen. Fyysisten ja psykologisten tekijöiden erottaminen toisistaan on kuitenkin vaikeaa ja vaarallistakin kun kyse on kroonisesta kivusta, kuten vulvodyniassa. (3, 18)
”Tosin se hieman ärsyttää, että terapiassa asia nähdään siten, että vulvodynia on kehon vastaus johonkin ongelmaan, joka pitäisi ratkaista ja sitten keho parantaa ite itsensä.”
Toisaalta, vaikka kivulla olisi pelkästään fyysinen syy, seksuaalielämän tai muun arkielämän pitkällinen häiriintyminen voi aiheuttaa ahdistusta, ärtyisyyttä tai surua. Kipu ja siitä johtuvat muutokset normaalissa elämässä voivat myös aiheuttaa avio/parisuhdeongelmia, jotka pahentavat tilannetta entisestään. Epävarmuus ja tietämättömyys hoitojen toimivuudesta ja parantumisesta voivat aiheuttaa masennusta ja pelkoa. Kiukku, syyllisyys ja epätoivo voivat lisätä jo olemassa olevia neuroottisia tai depressiivisiä piirteitä, joita voi esiintyä kenellä tahansa. (8, 12)
Vulvodyniasta kärsivien naisten psykologisten oireiden vaikeusaste ja luonne vaihtelee eri tutkimusten mukaan. Ei ole olemassa pitäviä todisteita siitä, että vulvodynia itsessään olisi yhdistettävissä tiettyyn psykologisten oireiden kuvioon. Oireisto on samanlaista kun kyseessä on mikä tahansa krooninen kipusyndrooma. (6)
Jokainen vulvodyniaa sairastava tietää kuitenkin että se väistämättä vaikuttaa henkiseen hyvinvointiin. Syyn ja seurauksen erottaminen näyttäisi olevan tutkijoillekin vaikeaa. Henkistä hyvinvointia käsitellään oppaassa myöhemmin.
Tämän sivun kommentit RSS-syötteenä
KOMMENTOI JA KESKUSTELE!
Kerro kokemuksistasi, keskustele, ehdota uutta sisältöä! Ylläpitäjä tarkistaa kaikki kommentit ennen julkaisemista. Sähköpostiosoitettasi ei koskaan julkaista tai jaeta eteenpäin. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä *