Suoritatko paranemista?

Miltä arkesi näyttää? Onko kalenterisi tupaten täynnä kaikenlaisia hoitoja ja tapaamisia? Akupunktiota, vyöhyketerapiaa, osteopatiaa, ravitsemusterapiaa, lääkärin tapaamisia, fysioterapiaa, seksuaaliterapiaa, joogaa, mindfulnessia, pilatesta… Onko jääkaappisi täynnä erilaisia superfoodeja ja erityisruokia? Valtaako erilaiset lisäravinnepurkit, öljyt ja voideputkilot kaappisi? Vietätkö aikaa tietokoneella etsimässä uutta parannuskeinoa? Tarkkailetko itseäsi ja oireitasi?

Tämä voi tietenkin sinänsä olla hyvä asia, sillä olemme useasti todenneet, että monesti kiputilojen taustalla on monia syitä, ja usein myös parhaiten tehoava hoitokin vaatii lähestymistavan, jossa kipua hoidetaan monin eri tavoin ja monialaisesti. Se että on aktiivinen ja tekee muutoksia arjessaan ja kokeilee erilaisia hoitoja voi olla voimauttavaa. Se voi tuoda toivoa ja uskoa parantumiseen. Jos itsensä hoitaminen kumpuaa aidosta rakkaudesta itseään kohtaan, se myös tehoaa paremmin. Se, että kuuntelee kehoaan, ja suhtautuu itseensä armollisesti ja hyväksyvästi on hyvä lähtökohta myös fyysiselle toipumiselle.

Miten sinä suhtaudut parantumiseen? Piiskaatko itseäsi jatkuvaan toimintaan? Kokeiletko kaikkea mahdollista? Soimaatko itseäsi jos et hyödy jostain hoidosta? Vihaatko kehoasi, joka ei suostu paranemaan, vaikka teet kaikkesi? Ruokitko mieltäsi netin ahdistavilla kauhutarinoilla, tai masennutko jonkun toisen parantumisesta, koska vertaat sitä omaan tilanteeseesi, ja mielestäsi alkaa vaikuttaa siltä että et vain parane, teit mitä vain. Tuomitset itsesi siitäkin. Olet huonompi kuin muut.

Mikä on sinulle kyllin hyvä tilanne? Vaaditko itseltäsi liikaa, liian pian? Tietenkin jokainen meistä haluaa voida mahdollisimman hyvin ja päästä kivuista kokonaan, mutta voitko iloita pienestäkin edistymisestä? Voi olla, että vulvodynian kehittyminen on ollut huomaamatonta ja salakavalaa, ja kestänyt vuosiakin tietämättämme. Voimmeko pakottaa itsemme parantumaan nopeammin kuin keho ja mieli antaa myöden?

Jos huomaat että kohdallasi alkaa näyttää siltä, että suoritat paranemista ja vaadit itseltäsi vain parhaan tuloksen, saattaisi olla aika pysähtyä. Pystytkö tuntemaan myötätuntoa itseäsi kohtaan, olethan joutunut todella ikävään tilanteeseen? Sinä et ole syypää siihen. Myötätunto ei ole sama kuin itsesääli, myötätunto on lohduttavaa, kannustavaa ja rakentavaa. Nyt, jos koskaan, sinua tulisi kohdella myötätuntoisen lempeästi ja rakkaudella. Anna itsellesi armoa.

Tervetuloa! NiinIloa avaa ovensa vd-asiakkaille

Ylpeänä ilmoitan että oma yritykseni NiinIloa, on aloittanut toimintansa Helsingissä. NiinIloa on minun lempilapseni; VDklinikka, joka tarjoaa kokonaisvaltaista terapeuttista hoitoa vulvodynia-asiakkaille. Kehittelemäni hoito on yhdistelmä monenlaisia menetelmiä ja työkaluja. Niiden avulla vaikutetaan sekä vulvodynian taustalla oleviin tekijöihin että sen fyysisiin ja psyykkisiin seurauksiin.

Taipaleeni vulvodynian parissa alkoi 2000-luvun alkupuolella, jolloin ensimmäisen kerran rekisteröin tämän oireyhtymän olemassaolon. Sittemmin tieto vulvodyniasta on onneksi pikkuhiljaa lisääntynyt sekä maailmalla että meilläkin. Kuitenkin vieläkin on niin, että suurin osa tavallisista ihmisistä ei ole koskaan kuulleetkaan siitä, vaikka jopa joka kymmenes nainen jossain vaiheessa elämää kärsii vulvodynia-oireista.

Vulvodynia on nykyään osa ammatillista elämääni, ja uskon että se on tullut jäädäkseen. NiinIloa pitänee huolen siitä. NiinIloa tarjoaa erityisesti vulvodyniasta kärsiville suunnattua ja suunniteltua terapia- ja hyvinvointipalvelua. Tarkoitukseni on myös levittää vulvodynia-osaamista ja tietoutta parhaani mukaan tarjoamalla luentoja ja koulutusta seksuaaliterveysalan toimijoille. Mitä useampi hoitoalan ammattilainen tai terapeutti tietää vulvodyniasta, sen paremmat mahdollisuudet vulvodyniapotilailla on tulevaisuudessa.

Olet lämpimästi tervetullut tutustumaan tarjoamiini palveluihin tarkemmin NiinIloa -nettisivuilla. Jos sinulla on lisäkysymyksiä, älä epäröi ottaa yhteyttä.

Parantava kosketus

Suosittelen vulvodynia-asiakkailleni, ja kenelle tahansa vulvodyniasta kärsivälle, sekä lantionpohjan alueen ulkoisia että emättimen sisäisiä manuaalisia hoitotekniikoita. Yksinkertaistettuna se tarkoittaa kipupisteiden ja lantionpohjalihasten  käsittelyä eri menetelmin. Näitä tekniikoita voi myös kutsua desensitisaatioksi tai siedätyshoidoksi, vaikka ne ovat vielä vähän enemmän kuin pelkkää kipuun siedättämistä.

Miksi kivuliaita alueita kannattaa ylipäätään käsitellä? Eikö se vain ärsytä kipeitä paikkoja entisestään?

En aio valehdella. Kivuliaiden alueiden käsittely (triggerpisteet, jännittyneet lihakset) on tuskallista ja se on aikaa vievää. Positiivisten tulosten saaminen voi kestää kauan. Mutta se on silti erittäin tärkeää ja suositeltavaa.

Ensimmäinen syy miksi kipuun kannattaa käydä käsiksi, liittyy kipuaistimukseen ja aivojen toimintaan. Vulvodyniassa hermotoiminta häiriintyy ja ärsykkeet (kuten kosketus) aiheuttaa liian voimakasta kipua sen syyhyn nähden. Normaali ärsyke muuttuu kivuliaaksi, allodyniaksi. Kipu ja se että välttelee kivuliaita ärsykkeitä kutistaa kivun vastinaluetta tuntoaivokuorella (cortex). Kivun säätely häiriintyy entisestään. Tällöin on tärkeä opettaa aivoja tottumaan uudelleen kipuärsykkeeseen. Onneksi se on mahdollista aivokuoremme muovautuvuuden takia. Toistuva kipualueelle tuotettu kontrolloitu aktiivinen ärsyke palauttaa tuntoaivokuoren vastinaluetta ennalleen ja vähentää kivun tuntemusta.

Toinen syy on psykologinen. Aktiivinen itsehoito ja totuttautuminen kosketukseen vähentää kivun pelkoa ja jännittämistä. Se lisää myös oman kehon tuntemusta. Samalla myös itsevarmuus ja tunne siitä että pystyy vaikuttamaan omaan tilanteeseen lisääntyy. On aktiivinen toimija eikä passiivinen toimenpiteiden kohde.

Kolmas syy on fysiologinen. Käsin tehtävät painelut, venytykset, nypytykset, rypytykset, rullaukset, hieronta emättimen sisäisesti ja lantion alueen lihaksissa hoitavat lihaksia, lihaskalvoja ja triggerpisteitä. Alueen veren- ja lymfanesteenkierto paranee.

Tässä siis kolme hyvää syytä käydä rohkeasti käsiksi ongelmaan.

Haluatko lisätietoa tai ohjausta manuaalisissa tekniikoissa? Ota yhteyttä.

Kylmät jalat ja lämmin sydän?

Onko sinulla usein kylmät kädet ja jalat?

Ääreisverenkierron häiriöt ovat naisilla melko yleisiä. Hoikkuus, alhainen verenpaine, perinnöllinen taipumus, tupakointi ja liikkumattomuus voivat olla joitakin syitä ilmiön taustalla.

Mitä merkitystä tällä on vulvodyniaan liittyen? saatat kysyä. Ei sillä virallisesti olekaan. Käytännön kokemukset sen sijaan ovat osoittaneet, että sillä on merkitystä. Erityisesti vulvodyniapotilaita piinaaviin virtsatieoireisiin liittyen. Vulvodyniaan liittyvissä ärsytysoireissa, joissa ei ole kyse tulehduksesta, syypää saattaa olla hermotoiminnan häiriintyminen ja sen aiheuttamat tunto-oireet.

Kylmät jalat ovat jotenkin sidoksissa virtsaoireiden, kuten ärsytyksen ja kirvelyn, tuntemuksiin. En väitä että kylmät jalat aiheuttavat oireita, mutta monet ovat huomanneet yhteyden näiden kahden välillä. Mitä kylmemmät jalat, sitä ärhäkämmät oireet.

Pidä siis huolta ääreisverenkierrostasi säännöllisellä liikunnalla ja esimerkiksi taukojumpalla ollessasi pidempiä aikoja paikallaan. Pidä jalat lämpiminä. Vältä kylmiä lattioita, pidä jalat kuivana ja käytä villasukkia. Istuessasi tietokoneen äärellä voit pitää jalkoja ajoittain piikkimaton päällä. Se edistää verenkiertoa.

Ensiavuksi virtsatieoireiden yllättäessä; ryömi vällyjen väliin, ota mielellään kissa tai koira kainaloon lohduttamaan, laita jalkaan mahdollisimman lämpimät sukat, tehosta lämpövaikutusta kuumavesipullolla tai jyväpussilla, ja nauti lämmintä juomaa.

Lämpimin talviterveisin,

Niini/VDopas

 

 

Yllättävän jälkeen

Tästä postauksesta taitaa tulla tavastani poiketen hieman henkilökohtaisempi. Olen pohtinut sitä, miten yllättävät ja/tai ikävät asiat vaikuttavat meihin ihmisiin.

Kotitalossani oli kesän lopulla tulipalo, jonka johdosta jouduimme melko tyhjin käsin evakkoon. Ensin kaverin lattialle ja sitten vakuutusyhtiön kautta pysyvämpään osoitteeseen. Olin ensisijaisesti helpottunut ettei kukaan minulle tärkeä loukkaantunut tai pahempaa. Sitten seuraavana yönä iski jostain syvältä kumpuava suru, menettämisen tuska ja turvattomuuden tunne. Olen yksin, minulla ei ole mitään, oma turvapaikkana pitämäni paikka on tuhottu ja saastutettu ja omaisuuteni on vieraiden käsissä. Tulevaisuuskin tuntuu epävarmalta ja pelottavalta. Suunnitelmat oman vastaanoton perustamisesta tuntuvat mahdottomilta. Miksi minulle kävi näin?

Surun jälkeen hetkellinen viha tai suuttumus tulipalon aiheuttaneita naapureita kohtaan, vaihtuu yllättäen melko pian syyllisyyden tunteisiin oman toiminnan tai toiminnan puutteen johdosta. Olisiko pitänyt toimia toisin? Miksi en silloin tehnyt niin tai näin? Vatvominen ja jossittelu jää päälle. Vastuu tulipalosta on niiden, jotka ovat toimineet piittaamattomasti, mutta otan itseeni osan vastuusta. Minun olisi pitänyt jotenkin estää toiminnallani tapahtunut.

Kuulostaako tutulta? Hallinnan menettäminen omassa elämässään on pelottava tunne. Minä en voikaan ohjata sitä mitä minulle tapahtuu. Takerrun menneeseen ja mietin miten minun olisi pitänyt toimia, miten olisin voinut vaikuttaa asiaan jotta lopputulos olisi toinen. Eihän se ole mitenkään rakentavaa tai järkevää mutta se on hyvin tyypillistä. Kun tapahtuu jotain yllättävän ikävää, takerrumme hallinnan rippeisiin vatvomalla sitä mitä meidän olisi pitänyt tehdä. Jos olisin tehnyt näin, olisin voinut vaikuttaa tähän. Käymme mielikuvituksessamme läpi toisenlaista tarinaa, toisenlaista lopputulosta, jossa olemme itse ohjaksissa ja meille ei tapahdu hallitsemattomia random asioita. Minä itse päätän mitä minulle saa tapahtua, ja mitä ei.

Ollessani kätilönä synnytyspelko-vastaanotolla eräänä kesänä kauan sitten, törmäsin siihen kuinka usein suurin pelko synnytyksen suhteen oli nimenomaan hallinnan menettäminen, se että minulle tapahtuu jotain mitä en voi ennakoida enkä ohjata. Kehoni ei ole minun vallassani. Kipu on sinänsä pelottavaa, mutta se että kehoni ryöstäytyy hallinnastani, ja toimii ilman että voin ohjata sitä tai vaikuttaa siihen, on monelle pelottavampaa. Monet kokevat traumaattisena sen että asiat eivät mene niin kuin he ovat suunnitelleet etukäteen. Synnytys onkin ”huono” tai ”vääränlainen” koska en toiminutkaan niin kuin olin ajatellut, tai tapahtui jotain yllättävää, mitä en olisi voinut kuvitellakaan. Synnytyksessä tapahtuu potentiaalisesti juuri sellaisia asioita, mitä ei voi ennakoida ja joita on mahdotonta suunnitella. Se on pelottavaa. Voinko luottaa siihen, että kehoni toimii niinkuin sen pitääkin, että se tietää mitä tekee, vaikka minä en välttämättä tiedäkään, enkä osaa sitä ohjata?

Kehon hallinta, kehon omistaminen ja sen jatkuva ulkoapäin tarkkailu ja arvottaminen vaikeuttaa kykyämme ”kuunnella kehoamme”. Tämä on vähän klisee, mutta asummeko kehossamme vai onko se projekti jota työstämme ja hallitsemme? Rakastammeko kehoamme, ja haluammeko sille hyvää vai rankaisemmeko sitä siitä kun se toimii väärin ja on vääränlainen?

Palatakseni alkuperäiseen tarinaani😉 Olen oppinut, että sen hyväksyminen että asioita tapahtuu elämässä siitä riippumatta mitä teemme tai emme tee, on vaikeaa. Se voi kuitenkin olla myös vapauttavaa. En voi täysin hallita elämääni. Enkä varsinkaan toisten elämää. Silti päätöksilläni, teoillani ja toiminnallani on merkitystä, nyt ja tulevaisuudessa.

Mitä ajattelet itsestäsi?

Mitä ajattelet kun katsot peiliin? Minkälaista puhetta mielesi tuottaa sinusta? Arvottavaa, vähättelevää, jopa inhoavaa? Vai kannustavaa ja rakastavaa?

Jos puhe on arvostelevaa, kuunteletko sitä? Uskotko että se on ”totta”?Ovatko ajatukset aina tärkeitä ja hyödyllisiä? Mitä ajatukset ovat?

Ajatukset ovat sanoja pään sisällä. Osa sellaisia, että niitä kannattaa kuunnella, osa täyttä puppua. Pysähdy hetkeksi havainnoimaan omia ajatuksiasi, niin huomaat että mielesi näyttää sinulle muistoja menneisyydestä, arvostelua, selityksiä, ennusteita, sääntöjä, suunnitelmia, toimintaohjeita ja paljon, paljon muuta.

Mieli on kuin ajatuskone, joka jauhaa jatkuvasti. Kuvittele mielessäsi saippuakuplia puhaltava kone. Usein ajatukset ovatkin kuin saippuakuplia, voit rauhassa päästää niistä irti ja antaa niiden leijailla pois.

Mieli voi olla säälimätön ja armoton ruoskija, joka ei löydä sinussa mitään hyvää. Ajatukset eivät sinällään ole vahingollisia, mutta se miten sinä suhtaudut niihin voi aiheuttaa turhaa kärsimystä ja häpeää. Miten paljon vaikutusvaltaa ajatuksillasi on sinuun?

Olen huomannut vulvodyniaa sairastavien keskuudessa sellaisia yhdistäviä piirteitä, että he saattavat olla aika vaativia ja jopa armottomia itseään kohtaan. He saattavat syyttää itseään suotta vulvodynian puhkeamisesta. Paranemisen suorittaminen ja vain parhaiden tulosten ja suoritusten vaatiminen itseltään on myös yleistä.

Viha ja katkeruus, jota tilanne saattaa herättää, voi helposti kääntyä itseä kohtaan. Pettymys siitä, että oma keho on ”kääntynyt itseä vastaan”, pettänyt näin katalalla tavalla, voi johtaa inhoon itseä ja omaa kehoa kohtaan. Koska monet kokevat, että vulvodynia on asia mistä ei voi puhua avoimesti, siitä saattaa tulla hävettävä salaisuus. Viallisuuden ja huonommuuden tunne, voi johtaa konkreettiseen inhoon omia kehonosia kohtaan, erityisesti vulvaparka voi saada palavaa vihaa ja inhoa osakseen.

Jos murtaisit vaikka jalkasi tai kätesi, vihaisitko kipsattua jäsentäsi? Et tietenkään. Varoisit sitä, ja huolehtisit siitä parhaalla mahdollisella tavalla. Kipsiin voisi ystävät kirjoittaa rohkaisevia ja hauskoja viestejä. Entä vulva-rukka, siellä piilossa kaikkien vaatteiden alla? Eikö sekin kaipaisi samanlaista myötätuntoista huolenpitoa ja rakkautta, nyt kun se on ”mennyt rikki”.

Palataan alun kysymykseen. Miten puhut omalle itsellesi? Mitä näet kun katsot peiliin? Jos peilistä näkyisi ystäväsi kuvajainen sinun tilallasi, miten puhuisit hänelle? Läski! Ruma! Ryppyinen! Selluliittinen! Tyhmä! Kelvoton! Luuseri! Sinun pitäisi…. Ja sitten sinun pitäisi….

Et koskaan puhuisi ystävällesi niin, ethän?

Sinäkin voit olla paras ystävä itsellesi. Voisit katsoa peiliin myötätunnolla ja rakkaudella, nähden ainutlaatuisuutesi ja kauneutesi, jonka muutkin ystäväsi sinussa näkevät. Lähetä samalla myötätuntoinen ja kannustava ajatus myös murheenkryynillesi.

Rakkaudella on parantavaa voimaa❤️

Mitä kuukautisuojia käytät?

Siteillä ja tamponeilla on merkitystä kun puhutaan vulvodyniasta. Tai oikeastaan väittäisin että niillä on merkitystä siitä riippumatta sairastaako vulvodyniaa tai ei. Naisella on elämän aikana kuukautiset noin 5400 päivää (6vuotta), limakalvot ovat siteen tai tamponien kanssa yhtäjaksoisessa kosketuksessa monen päivän ajan joka kuukausi, joten eikö voisi olettaa että se mitä nuo tuotteet sisältävät on tärkeää, ja sillä on merkitystä hyvinvoinnillemme?

Siteiden sisältämät aineet voivat aiheuttaa terveelläkin naisella limakalvojen ärsytysoireita, joten kannattaa olla erityisen tarkka mitä kuukautisuojia käyttää jos sairastaa vulvodyniaa ja limakalvot ovat herkästi oireilevat.

Kuukautissuojat tehdään sellumassasta, joka valkaistaan esimerkiksi kloorilla, hapella tai vetyperoksidilla. Pintakerros saattaa olla polypropyleenistä tai polyeteenistä valmistettua kuitua. Tausta on yleensä muovia, ja osat kiinni toisissaan liimalla. Siteissä on usein myös formaldehydiä, joka on yleinen ihoärsytyksen aiheuttaja. Mitään näistä ei tarvitse Suomessa ilmoittaa tuoteselosteessa.

Jokin aikaa sitten käytiin netissä ja iltapäivälehdissä keskustelua esimerkiksi Always-siteiden ärsytystä aiheuttavista hajusteista, jotka ovat aiheuttaneet erittäin ikäviä oireita monelle naiselle. Hajustetut ja ”raikastavat”tuotteet kannattaa siis ehdottomasti jättää kaupan hyllylle. Niin, ja tiesittekin varmaan jo jättää myös ne pikkuhousunsuojat sinne hyllyyn. Eiköhän se riitä, että joutuu hautomaan alapäätä päiväkausia siteiden alla joka kuukausi, että vielä jatkaisi sitä käyttämällä säännöllisesti pikkuhousunsuojia.

Muuten voi olla järkevää valita kuukautissuojaksi tuote, jossa ei varmasti ole formaldehydiä tai klooria, ja jossa mielellään on käytetty luomupuuvillaa pintakerroksessa. Esimerkiksi suomalainen Vuokkoset Bio, jota myydän ihan tavallisissa päivittäistavarakaupoissa. Turvallisempia siteitä (ja tamponeita) saattaa löytää myös esimerkiksi ekokaupoissa. Varteenotettava vaihtoehto on kuukautiskuppi, jos sen käyttäminen on mitenkään mahdollista.

Kirjasuositus: Ending female pain – A woman’s manual

Isa Herrera on naisten lantion alueen kipuihin erikoistunut fysioterapeutti joka on kehittänyt oman näkemyksensä mukaisen kokonaisvaltaisen hoito-ohjelman kivun hallintaan. Hänellä on New Yorkissa Renew niminen klinikka, jossa hoidetaan monenlaisista lantion alueen häiriöistä johtuvia naisten kiputiloja menestyksekkäästi. Oman kertomansa mukaan hän on itsekin kärsinyt kyseisistä oireista synnytyksensä jälkeen.

Kirjassa paneudutaan tarkkaan lantion alueen anatomiaan ja siinä pyritään selventämään erilaisten kiputilojen taustalla olevia syitä ymmärrettävästi. Kirjassa on kattava valikoima harjoituksia ja paljon käytännön tietoa ja ohjeita. Nimensä mukaisesti se on manuaali, käytännön itsehoito-ohjelma kivusta kärsivälle. Kirja on melkein 400 sivuinen järkäle, jossa on paljon kuvia harjoitusten tueksi. Vaikka kirja on käytännönläheinen, siinä on runsaasti tutkimustietoa tukena. Harjoitukset ja hoito-ohjeet ovat monipuolisia ja koostuvat mm. pilateksesta, joogasta, erilaisista venytyksistä, putkirullauksesta, lantionpohjan ja emättimen lihasten manuaalisesta hieronnasta, painelusta, venyttelystä, aktiivisista lp-lihasten rentoutusharjoituksista, kivun hoidosta eri keinoin, limakalvojen ja lihasten hoidosta.

Isan näkökulma esimerkiksi vulvodynian hoitoon on holistinen, hän painottaa sitä että usein kiputilojen taustalla on monia syitä, ja usein myös parhaiten tehoava hoitokin vaatii lähestymistavan, jossa kipua hoidetaan monin eri tavoin ja monialaisesti.

Kirjan ohjeiden mukaan voi kehittää itselleen sopivan harjoitusohjelman, jonka avulla oppii oman kivun taustalla olevia mekanismeja ja miten voi vaikuttaa niihin. Kirjassa kehotetaan ottamaan oman hyvinvoinnin hallinta kirjaimellisesti omiin käsiin. Se kannustaa rohkeasti tutustumaan omaan kehoon ja erityisesti siihen kaikkeen mitä ”siellä alhaalla”on. Jo tämä voi olla voimaannuttavaa, puhumattakaan siitä jos huomaa että pystyy itse vaikuttamaan kipuun, ettei ole niin avuton ja toisten armoilla.

Suosittelen!

Kuinka tärkeää sinun hyvinvointisi on?

Jos listaat tärkeitä asioita elämässäsi, minkä sijan sinun henkilökohtainen seksuaalinen hyvinvointisi ja tyytyväisyytesi saa? Onko se edes listalla? Ehkä se on viimeisenä. Kaikki muu on tärkeämpää, työ, koulutus, parisuhde, lapset, harrastukset, arjen pyörittäminen jne. Ehkä kiinnität lemmikkienkin hyvinvointiin paljon enemmän aikaa ja energiaa kuin sinun omaasi. Tietenkin on tärkeää pitää huoli oman perheen jäsenten hyvinvoinnista parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta huomioitko itseäsi yhtä paljon kuin muita?

Kuka on vastuussa sinun seksuaalisesta hyvinvoinnistasi? Onko se puoliso? Lääkäri tai terapeutti?

Jos kärsit vulvodyniasta ja haet apua esimerkiksi lääkäriltä, fysioterapeutilla, seksuaaliterapiassa tai muualla, mikä on motivoinut sinua siihen? Haluatko itse voida paremmin ja nauttia omasta seksuaalisuudestasi parhaalla mahdollisella tavalla, vai onko motivaationa kumppanin tyytyväisyys (tai tyytymättömyys) ja pelko siitä että hän kyllästyy ja tekee jotain peruuttamatonta?

Uskon vahvasti siihen, että kaiken toimivan ja tuloksellisen hoidon ja terapian edellytyksenä on vahva oma motivaatio. Että haluaa apua oman itsesnsä vuoksi, ja se edellyttää myös, että omaa tarpeeksi voimavaroja ja että saa apua juuri omista lähtökohdista ja itselle oikeaan aikaan. Jos joku ulkopuolinen tulee kertomaan miten sinun pitää toimia jotta parannut ja koko prosessi on jonkun toisen käsissä, tulokset tuskin ovat pysyviä, eikä energia riitä niiden ylläpitämiseen. Koska oliko se niin, että kaikki muu oli sittenkin tärkeämpää?

Vulvodyniaa sairastavan pitäisi olla valmis satsaamaan sekä aikaa ja vaivaa, että usein ikävä kyllä myös jonkin verran varoja oman hyvinvoinnin eteen. Mihin sinä olet valmis? Ota vastuu paranemisesta omiin käsiisi ja nosta itsesi ja oma hyvinvointisi sieltä listan hänniltä kärkisijoille. Nouse barrikadeille taistelussa vulvodyniaa vastaan!

Seksuaaliterapeutti Leppänen, hyvää päivää!

Ilolla voin nyt tituleerata itseäni seksuaaliterapeutiksi. Valmistuin parisen viikkoa sitten Sexpon terapeuttikoulutuksesta. Voisi kuitenkin sanoa että seksuaaliterveyden ammattilaiseksi päätyminen on vienyt paljon kauemmin kuin ne yli kaksi vuotta, jotka ensin seksuaalineuvojaksi ja sitten seksuaaliterapeutiksi valmistuminen on kestänyt. Eikä matka ole vielä päättynyt. Oppiminen jatkuu kaiken aikaa.

Jo kätilökoulutuksen aikana tiesin, tai oikeammin toivoin, että tulen joskus työskentelemään seksuaaliterapeuttina. Tie on ollut pitkä ja opettavainen. Vulvodynia on ollut agendallani jo todella pitkään. Ja myös pysyy tiukasti tärkeänä osana terapeutin työssäni.

Tarkoitukseni on perustaa yksityisvastaanotto, terapia- ja hoitohuone, jossa vulvodyniasta kärsivät voivat saada yksilöllistä ja kokonaisvaltaista hoitoa, tukea ja työkaluja vulvodynian kanssa kamppaillessaan. Terapeuttisten suuntausten periaatteita ja työkaluja, joita saatan hyödyntää yksilöllisesti ovat mm. HOT (hyväksymis- ja omistautumisterapia), luovat ja toiminnalliset menetelmät, keholliset menetelmät ja fyysiset harjoitukset, mindfulness ja tietoisen läsnäolon harjoittaminen, narratiivisuus ja tunnekeskeinen pariterapia. Tärkeä osa terapiaa ovat mahdolliset paritapaamiset. Niissä keskiössä ovat yleensä tunteiden ja ajatusten ilmaiseminen, kommunikointi, läheisyys ja omat tarpeet sekä yhteiset harjoitukset kivun lievittämiseksi ja läheisyyden lisäämiseksi. Tapani työskennellä on holistinen. Terapiassa pyritään käsittelemään asioita laajasti ja monipuolisesti.

Olet todella lämpimästi tervetullut vastaanotolleni, kun aloitan terapiatoiminnan myöhemmin tänä syksynä. Jos kiinnostuit ja haluat ilmoittautua asiakkaaksi tai sinulla heräsi jotain kysyttävää terapiaan liittyen, ota toki yhteyttä ja jätä minulle viestiä.

niini (at) vdopas.com