Muu hoito

Mitä muuta hoitoa voin kokeilla?

Vulvodynian hoidossa suuri merkitys on sillä mitä teemme päivittäin kotona tai lääketieteellisen hoidon lisäksi. Monet potilaat ovat saaneet suurta helpotusta oireisiinsa erilaisilla lääkäreiden määräämien hoitojen ja vaihtoehtohoitojen sekä itsehoidon yhdistelmillä. Se mikä toimii, on yksilöllistä.

Eri keinojen kokeileminen ei ole vaarallista ja harvoin pahentaa oireita, mutta kannattaa kuitenkin pitää järki mukana kokeiluissa. Jos joku hoito tai keino kuulostaa liian ihmeelliseltä ollakseen totta, niin myös usein on. On tärkeää olla aktiivinen ja toimia oman paranemisensa hyväksi, mutta sokea usko kaikenlaisiin ihmekeinoihin sitä vastoin voi vain viedä rahat ja lisätä ahdistusta epäonnistuessaan. Vulvodyniapotilaat korostavat terveellistä elämäntapaa kaiken hoidon pohjana. Itsestä huolehtiminen ja terveyden vaaliminen on tärkeää.

”Säännölliset elintavat auttavat huomattavasti. Stressi ja esim. valvominen ’herättävät’ kivun heti. Liikunnan endorfiini on parasta kipulääkettä..”

Amerikkalainen CureTogether-blogi on kerännyt infoa vulvodynian hoidosta sekä eritellyt ne eri kategorioihin toimivuutensa perusteella (VVS hoidot & vulvodynia hoidot). Kannattaa vilkaista sitä, sillä siihen on kerätty yli tuhannen potilaan kokemukset.

Muista myös lukea itsehoito-ohjeet. Niissä on tietoa jokapäiväisestä vulvodynian hoidosta.

Erilaisia lisähoitoja jotka ovat toimineet joillakin ovat:

Akupunktio

Akupunktio perustuu kiinalaiseen lääketieeteeseen, jossa akupunktuuripisteet määräytyvät kehon elimiä kuvaavien meridiaanien mukaan. Sairauksien hoidossa pistelyllä vaikutetaan näitä meridiaaneja pitkin tapahtuviin virtauksiin, ja päämääränä on elimistön tasapaino. Perinteisen kiinalaisen käsityksen mukaisille meridiaaneille ei länsimaisessa lääketieteessä ole vastinetta. Siitä huolimatta akupunktiosta voi olla apua kipuongelmista kärsivien hoidossa. Akupunktiohoito saattaa auttaa varsinkin essentiaalisessa vulvodyniassa esiintyvässä kroonisessa hermokivussa. Akupunktiota voidaan kokeilla muihin vulvodyniaan liitettäviin vaivoihin, kuten vatsaoireet ja hormonaaliset häiriöt ja muut naisten vaivat, kuten endometrioosi ja kivuliaat kuukautiset. Akupunktio voi auttaa myös stressiin ja ahdistuksen tunteisiin, se lisää rentoutuneisuutta ja auttaa uniongelmissa. Akupunktiossa ei koskaan laiteta neuloja limakalvojen alueelle.

“Mielestäni akupunktiolla oli ratkaiseva vaikutus kivun lievyttymiselle. Akupunktiohoitojakson aikana pystyin jättämään Triptylin pois. Akupunktion hyvä puoli oli myös se, että sillä ei ole sivuvaikutuksia.”

Vyöhyketerapia

Vyöhyketerapiasta saattaa olla hyötyä erityisesti neuropaattisen kivun hoidossa. Vyöhyketerapia voi myös auttaa rentoutumaan ja tuoda lievitystä unettomuuteen ja stressiin, mikä voi helpottaa vulvodyniasta kärsivän arkea. Vyöhyketerapian perusperiaatteena on, että koko keho heijastuu pienoiskoossa mm. jalkapohjiin. Tietyn vyöhykkeen ärsyttäminen jalkapohjassa saa aikaan fysiologisia muutoksia samassa vyöhykkeessä muualla kehossa.

Erilaiset ruokavaliot

Hiivaton dieetti on monelle vulvodyniasta kärsivälle elämäntapa. Näin pyritään välttämään vulvodyniapotilaille yleisiä hiivasienitulehduksia. Ajatuksena on terveellisen ruokavalion noudattaminen ja kaiken hiivaa sisältävän tai sen kasvua ruokkivan (esim. sokeri) jättäminen pois ruokavaliosta. Jotkut ovat erittäin tiukkoja noudattamassaan ruokavaliossa, kun toiset jättävät pois ainoastaan näkyvän hiivan. Myös gluteiiniton ruokavalio ja maidoton sekä viljaton ruokavalio ovat lisänneet suosiotaan vulvodyniasta kärsivien keskuudessa. Kaikenlaiset ruokavaliokokeilut voivat auttaa suurestikin oireiden hallinnassa. Lue lisää ruokavaliosta.

”(…) runsaskuituinen ruokavalio, jossa vältetään sokeria ja valkojauhotuotteita, maitohappobakteerikapselit (Probiootti Plus) ja A-jugurtti. (…) Kipu on lievittynyt huomattavasti ja limakalvot ovat paremmassa kunnossa.”

Lisäravinteet ja luontaistuotteet

”(…) olen käyttänyt jo parin vuoden ajan päivittäin säännöllisesti seuraavia vitamiineja, hivenaineita ja lisäravinteita: sinkki, magnesium, B-vitamiinit, tyrniöljy, kalaöljy, vehnänalkioöljy, lisäksi käytin noin puolen vuoden ajan päivittäin noni-mehua (…)”

Vulvodyniapotilaat ovat kertoneet saaneensa apua tietyistä luontaistuotteista, jotka on tarkoitettu yleiskunnon parantamiseen, virtsavaivoihin ja limakalvojen kunnon parantamiseen. Tällaisia tuotteita ovat mm. tyrnikapselit, karpalotuotteet, kalaöljytuotteet, maitohappobakteerit, B-vitamiinit sekä sinkki, kalsium, magnesium ja muut kivennäis- ja hivenaineet. Tutustu tarkemmin lisäravinteisiin.

Mindfulness-harjoittelu

Henkinen hyvinvointi vaikuttaa voimakkaasti siihen miten pärjäät arjessa vulvodynian kanssa. Jos jaksat olla toiveikas ja toteuttaa itseäsi ja huolehtia omasta hyvinvoinnistasi kokonaisvaltaisesti pystyt ehkä myös paremmin kestämään ja hallitsemaan elämääsi kivun kanssa. Mindfulness-harjoittelu voi auttaa mielenrauhan ja kivunhallinnan saavuttamisessa.

”Hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. uskon kuitenkin, että sairaus on osittain henkistä sorttia. Uskon että vestibuliitti on osittain kehoni reagointia, esim. stressiin. Kipu on todellista fyysistä kipua, mutta seurausta jostakin, mitä en välttämättä itsekään tiedosta. Silloin kuin voin henkisesti hyvin, vestibuliitti on vähemmän oireellinen. Silloin kuin on muutenkin hankalaa, kipu on suurempaa.”

  1. Danielsson – Sjöberg – Ostman 2001: Acupuncture for the treatment of vulvar vestibulitis: a pilot study. Acta Obstetricia et Gynecologica Scandinavica 80: 437-441.
  2. Mandal – Nunns – Byrne – McLelland – Rani – Cullimore – Bansal – Brackenbury – Kirtschig – Wier 2010: Guidelines for the management of vulvodynia. British Journal of Dermatology 162: 1180-85.