Parisuhde
Kun nyt olemme käsitelleet pitkälti vulvodynian luonnetta ja vaikutuksia, saatat olla huolissasi myös parisuhteesi puolesta. Vulvodyniassahan on kyse kroonisesta kivusta, joka vaikuttaa seksuaalielämään tai muihin arkielämään kuuluviin asioihin häiritsevästi. Elämän häiriintyminen tällä tavalla voi aiheuttaa ahdistusta ja surua. Voit myös tuntea kiukkua, syyllisyyttä ja epätoivoakin. Tämä voi lisätä parisuhteen kuormittumista.
Vulvodynian vaikutuksia parisuhteeseen ja puolison roolia on tutkittu erittäin vähän. Välillisesti joitakin parisuhteen osa-alueita on sivuttu niissä tutkimuksissa, joissa on selvitetty vulvodynian psyykkistä merkitystä ja vaikutuksia seksuaalisuuteen. Näissä tutkimuksissa vaikutus oli poikkeuksetta negatiivinen. Vuonna 2007 tehtiin kyselytutkimus, johon osallistui 43 paria. Sen tarkoituksena oli selvittää jos puolisosta lähtöisin olevilla tekijöillä oli merkitystä kivun esiintymisessä ja psykoseksuaalisessa toiminnassa. Tuloksissa todettiin että naisilla oli selvästi huonompi seksuaalinen toimintakyky kuin miehillä. Puolison huolehtivaisuus tai toisaalta vihamielisyys vaikutti selvästi yhdyntäkivun esiintyvyyteen lisäävästi. (29)
Vaikka parisuhde ei perustu yksinomaan seksille, häiriöt seksielämässä aiheuttavat parisuhteelle kuitenkin melkoista painetta.
Vanha viisaushan kuuluu että, kun seksi sujuu hyvin, sen merkitys parisuhteen hyvinvoinnille on noin 10%, mutta kun seksissä on ongelmia sen merkitys parisuhteessa on noin 90%. Tällä halutaan sanoa, että seksielämän ongelmat korostuvat myös suhteen muilla osa-alueilla.
“Välillä on ollut valtavasti asioita joista emme ole puhuneet; kun seksuaalisuus ei ole toiminut niin muutkin asiat ovat jumittaneet. En sitten tiedä mikä on syy ja mikä seuraus.”
Kipusi voi olla myös neuropaattista, kuten essentiaalisessa vulvodyniassa. Neuropaattinen kipu ei välttämättä vaikuta suoranaisesti yhdynnän onnistumiseen, mutta kipu saattaa olla muilla tavoin invalidisoivaa ja vaikuttaa voimakkaasti arkielämän sujumiseen sekä myös mielialaan, joten se voi yhtälailla aiheuttaa ongelmia parisuhteessakin.
Tämän kappaleen alku voi kuulostaa hyvin pelottavalta parisuhteesi tulevaisuuden kannalta. On kuitenkin pidettävä mielessä että parisuhde ei tietenkään vääjäämättä kaadu jos sairastat vulvodyniaa. Joidenkin kokemusten mukaan vulvodynia voi jopa vahvistaa puolisoiden keskinäistä suhdetta.
“Tietysti se on vaikeuttanutkin suhdetta, mutta myös lujittanut sitä. Tavallaan osoittanut, että rakkaus on parisuhteessa kiistämätöntä. Luottamus on tosi voimakas ja vahva toiseen ja kunnioitus myös.”
Toimivan parisuhteen ylläpitämisessä toisen osapuolen sairastaessa vulvodyniaa, kommunikaation merkitys korostuu. On erittäin tärkeää pystyä puhumaan asioista avoimesti.
“Seksin puuttuminen tai vähyys sekä minun haluttomuuteni ovat aiheuttaneet ongelmia suhteessamme, mutta kaikesta olemme voineet aina puhua, mikä on tärkeintä. Yllättävän hyvin olemme tilanteeseen kuin tilanteeseen sopeutuneet, vaikka varsinainen riippakivi tämä sairaus parisuhteessa on.”
“(…) kun ollaan selvitty tähän saakka ja kun näistä asioista on pikkuhiljaa opittu puhumaan, niin samalla ollaan opittu puhumaan muistakin asioista.”
Puolison tulee ymmärtää mistä vulvodyniassa on kyse. Hänelle tulee olla selvää missä kipua on ja missä tilanteissa sitä esiintyy. Jos puoliso tietää mahdollisimman paljon vulvodyniasta, hän pystyy suhtautumaan siihen yhteisenä ongelmana eikä sinun yksityisenä naisten vaivanasi, tai ainoastaan haluttomuuden ilmaisuna.
“Nykyinen kumppanini on ollut kanssani koko ajan, kun olen sairastanut. Hän on suhtautunut hyvin, kunnioittavasti, huolehtivasti ja ymmärtäen. Kysehän on kuitenkin kivusta, siitä että olemme oikeastaan yhdessä tämän asian kanssa sairaita. Ei mistään haluttomuudesta, ei mistään sellaisesta, että toisen olisi syytä jotenkin vaikka loukkaantua, kun seksi ei sujukaan.”
Puolisosi tulee tietää että vulvodynia ei ole sinun keksintöäsi, vaan oikeasti olemassa oleva sairaus, joka vaikuttaa hyvin monen naisen elämään.
“(Puolisoni on suhtautunut) diagnoosin saatuani paremmin, koska löytyi konkreettinen syy kipuun ja vaihteleviin tunteisiin.”
Puolisoina teidän pitäisi yhdessä pohtia mitä vulvodynia merkitsee teidän parisuhteessanne. Vulvodynia tuo suhteelle tietynlaisia rajoituksia. Mitä nuo rajoitukset teidän suhteessanne ovat, on hyvä yhdessä määrittää. Parisuhteelle voi tehdä yhteiselämää helpottavat ‘säännöt’. Säännöt voivat koskea seksuaalista kanssakäymistä ja muita arkeen liittyviä asioita.
“Olemme kuitenkin keskustelleet poikaystäväni kanssa asiasta ja sopineet, ettei meidän tarvitse sitä alkaa väkisin ‘ostamaan’ seksillä, vaan annamme suhteen mennä ja toimia niin kuin se menee.
Selkeät toimintaohjeet tietyissä tilanteissa voivat auttaa puolisoasi silloin kun hän ei välttämättä muuten tietäisi miten toimia vulvodynian suhteen. Puoliso voi kokea avuttomuuden ja torjutuksi tulemisen tunteita, jos ei tiedä miten sinä haluaisit hänen toimivan kun sinulla on kipuja. On myös ehdottoman tärkeää että kerrot puolisollesi jos tunnet kipua rakastellessanne, hän huomaa kuitenkin jos et nauti. On turhaa että molemmat tunnette syyllisyyttä asiasta, joka ei ole kummankaan syy.
Kivun pelko saattaa aiheuttaa muunlaisenkin kuin seksuaaliväritteisen läheisyyden karttamista. Jos hyväilyt tulkitsee kutsuna seksiin voi tuntea itsensä loukatuksi, kun toinen ”vonkaa” ja torjua puolisonsa hellyyden osoitukset. Torjuttu voi myöskin loukkaantua syvästi.
Siksi olisi tärkeää yrittää muistaa että rakkautta ja välittämistä pitää uskaltaa näyttää muutenkin kuin seksin kautta. Hyväilyt ja hellyys kuuluvat parisuhteeseen.
On myös tärkeää ettei anna parisuhteen ja arjen alkaa pyöriä yksinomaan vulvodynian ympärillä. Jos teillä on helppo ja hyvä olla yhdessä muutenkin kuin seksuaalisessa mielessä parisuhteen tulevaisuus näyttää valoisammalta. Yhteiset harrastukset ja puheenaiheet kantavat jo pitkälle.
“Lähentäähän se kumppaneita kun on tällainen suuri vaikeus suhteessa. Koska kiihkeä seksivaihe jäi kokematta suhteen alussa, niin korvasimme puutteen puhumalla yms. Jotenkin tuntuu että sen vuoksi olemme toisillemme erittäin läheiset.”
Jos kokee että on vaikea puhua vulvodyniasta ja omista tarpeistaan suhteessa, tai jos suhteessa tuntuu olevan muutakin painolastia tai puhumattomia asioita, pariterapia voi auttaa löytämään kommunikaatioyhteyden tai antaa uutta näkökulmaa asioihin.
Vulvodynia voi olla parisuhteelle iso koetinkivi. Avoimuudella, toisen kunnioittamisella ja huomioonottamisella sekä molemminpuolisella luottamuksella voi kuitenkin onnistua saamaan parisuhteen toimivaksi, vulvodyniasta huolimatta.
Tämän sivun kommentit RSS-syötteenä
KOMMENTOI JA KESKUSTELE!
Kerro kokemuksistasi, keskustele, ehdota uutta sisältöä! Ylläpitäjä tarkistaa kaikki kommentit ennen julkaisemista. Sähköpostiosoitettasi ei koskaan julkaista tai jaeta eteenpäin. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä *