”Kipu täyttää koko kehon ja mielen”- kipukokemus on aina myös korvien välissä

Viestissään eräs kipuileva kuvailee tilannettaan juuri näillä sanoilla. ”Tuntuu että psyykkinen kipu on jopa fyysistä kipua pahempaa, ja yhdessä kipu täyttää koko kehon ja mielen. Kipu – sekä psyykkinen että fyysinen – tuntuvat hallitsevan koko elämääni.” Mielestäni tämä oli erittäin osuvasti kuvailtu, ja uskon että monet vulvodynian kanssa elävät tunnistavat nämä tunteet ja sanat omakseen.

Voiko näin kokonaisvaltaisesta kivusta parantua? Mitä keinoja voimme käyttää vaikuttaaksemme toissijaiseen kärsimykseen, joka vulvodyniaan (kuten muihinkin kroonisiin kipuihin) liittyy?

Kipukokemus on aina myös korvien välissä

Pitkittynyt kipu (sekä ajoittainen että jatkuva) aiheuttaa monenlaisia ahdistuksen, pelon ja kärsimyksen tunteita. Aivomme ovat hyvin oppivaiset sekä hyvässä että pahassa. Oppiminen tapahtuu suurimmaksi osaksi automaattisesti, tiedostamattamme. Jos kipuratamme ovat herkistyneet ja koemme jossakin tilanteessa uhkaa tai pelkoa, jo nämä signaalit tullessaan aivoihin voivat laukaista fyysisen kipukokemuksen.

”Kroonista kipua on vähitellen alettu ymmärtää syvemmin, kun uutta tutkimustietoa on alkanut tulla lisää. Kroonisen kivun mekanismiin liittyvät sekä fyysinen että emotionaalinen taso sekä se, miten ympäristön erilaiset ärsykkeet vaikuttavat kivun kokemukseen. Sekä akuutimpi että krooninen kipukokemus ovat siis AINA myös ”korvien välissä”, vaikka tällä lauseella onkin ollut perinteisesti ikävä kaiku. Ja lisäksi, yksilölliset tunnereaktiot, uskomukset ja koettu stressi vaikuttavat aina kipukokemukseen.” (Karita Palomäki)

Kivun kokemusta ei synny, jos aivot eivät tulkitse aistimusta uhkaavaksi. Siksi jopa alitajuinen kivun odotus lisää kivun voimakkuutta tai joskus jopa aiheuttaa kipukokemuksen. Tämä pätee hyvin esimerkiksi vestibulodyniassa, johon liittyy yleensä voimakkaasti kivun pelko jo ennen kivun kokemusta. Kivun odotus niissä tilanteissa, jotka aikaisemmin ovat laukaisseet kivun (yhdyntä, sisätutkimus) aiheuttaa kokonaisvaltaisen reaktion kehoon (lihakset, hengitys) ja mieleen (tunteet, ajatukset, muistot), jolloin kipu todennäköisemmin on voimakkaampaa.

Kipukokemukseen liittyy stressi. Krooninen kipu lisää ymmärrettävästi kärsimyksen kokemusta. Kärsimys on erittäin stressaavaa. Kärsimyksen lisäksi pelko on toinen merkittävä stressiä lisäävä tunne.

Esimerkiksi juuri yhdyntäkivusta kärsivä ihminen saattaa ennakkoon pelätä voimakkaan kivun ilmaantumista niin, että alkaa vaistonvaraisesti varoa ja välttää kaikenlaista kosketusta kipualueelle, lantionpohjalihakset jännittyvät suojaamaan kipualuetta, ja hän tarkkailee valppaana jokaista pientä tuntemusta, koska hänellä on sisäinen ajatus ja tunne, että jotain kauheaa tapahtuu. Mieli ja keho on jatkuvassa hälytystilassa. Sympaattinen hermosto (stressihermosto) ja aivojen pelkokeskus aktivoituvat.

Tämä reaktiosarja synnyttää kroonisen kivun noidankehän, josta on vaikea päästä irti. Kipu lisää pelkoa ja kärsimystä, ja kärsimys ja pelko lisäävät stressiä, jonka seurauksena alkuperäinen kipu pahenee.

Tietoisuustaidot kivunhoidossa

Voiko näin kokonaisvaltainen kipu parantua tai edes lievittyä?

Kyllä voi.

Mindfulnessiin liittyen on sanonta ”se mitä vastustat, pysyy”. Periaatteessa tämä tarkoittaa sitä että, jos vastustamme viestejä, joita mieli ja keho meille lähettää, näiden viestien saaminen jatkuu, kunnes hyväksymme ne.

Kipu horjuttaa luottamusta omaan kehoon, ja se saattaa lisätä pelkoa ja huolta siitä, mitä minulle on tapahtumassa. ”Loppuuko tämä kipu koskaan”? Voi tuntua siltä että itsellä ei ole mitään hallintaa ja sanomista oman kehon reaktioihin. Saattaa kokea, että oma keho on pettänyt ja kääntynyt itseä vastaan. Siitä on tullut vihollinen, johon ei voi luottaa. Emme halua kuunnella ja hyväksyä viestejä joita saamme. Taistelemme kipua vastaan, ja samalla myös kehoamme vastaan.

On luonnollista taistella kipua vastaan ja vastustaa, vihata ja kirota sitä kaikin keinoin. Haluamme päästä siitä eroon hinnalla millä hyvänsä. Mutta entä jos pyrkimykset päästä siitä eroon, vain luovat sitä lisää? Kivun vastustaminen on osa toissijaista kärsimystä. Vastustus lisää sekä stressiä, ahdistusta että masennusta, juurikin sitä toissijaista kärsimystä mikä kipuun liittyy.

Tietoisen läsnäolon avulla opimme hyväksymään kipuviestit, ja myös niihin liittyvät ajatukset, tunteet, muistot ja päätökset. Jos hyväksymme, tai oikeammin, tunnemme nämä viestit tietoisesti, ne menettävät otettaan ja vaikutustaan meistä.

Tietoinen hyväksyminen ei tarkoita kohtaloon alistumista. Se ei tarkoita sellaisen hyväksymistä, mitä ei voi hyväksyä. Se tarkoittaa tilanteen hyväksymistä sellaisena kuin se on, tällä hetkellä. Se tarkoittaa myös omien tunteiden ja reaktioiden lempeää tunnistamista ja tunnustamista. Se on itsemme kuuntelemista ja ymmärtämistä ilman että annamme ajatuksille ja tunteille vallan ohjata meitä. Se luo lempeän hyväksyvän katseen reaktioihimme, jolloin ne menettävät otettaan meistä.

Mindfulness on kaikkea tätä, sallimisen, luopumisen, vastustamattomuuden hetkiä. Hetkiä jolloin voimme lakata taistelemasta itseämme (kehoa&mieltä) vastaan. Kun lakkaa olemasta jatkuvassa taisteluvalmiudessa, tilalle voi astua rauhaa ja hyväksyntää. Voimme elää täydemmin ja oppia nauttimaan elämästä, vaikka se ei olisikaan täydellistä.

Elämään kuuluu kärsimystä ja ahdistusta. Kun kohtaa oman ahdinkonsa ja herkistyy sille, antaa sille sen huomion ja tilan joka sille kuuluu, hyväksyy sen osaksi omia kokemuksia. Voi olla tärkeää huomioida sellaiset tunteet, jotka on työnnetty syrjään, ja esimerkiksi suru on tunne joka saattaa nousta esiin vulvodyniaan liittyen. Se on hyvä tiedostaa ja sille on hyvä antaa tilaa. Kun oppii että kaikki tunteet ovat hyväksyttyjä ja niillä on oikeus olla olemassa, ne eivät aiheuta sellaista kärsimystä kuin vastustaessamme niitä.

Huomaamme käytännössä kuinka voimme itse vaikuttaa kipuun ja kuinka emme ole avuttomia tunteiden, ajatusten ja tuntemusten myrskyissä.

Toissijainen kärsimys lakkaa vähitellen. Se lieventää yleensä myös ensisijaista kärsimystä.

Kipusarjan ensimmäisessä artikkelissa avattiin kivun fysiologiaa ja psykologiaa, seuraavassa artikkelissa esitetään käytännön ohjeita ja harjoituksia tietoiseen kivunhoitoon.

Lähteet:

Vidyamala Burch, Danny Penman: Mindfulness ja terveys

Karita Palomäki: Hidasta Elämää blogikirjoitus

Kipu – mitä se on ja miten se vaikuttaa meihin?

Kipu. Polttava, raastava, sykkivä. Kaikennielevä. Haluan tehdä jotain, mitä tahansa, että kipu lakkaisi. Olen ottanut suurimman sallitun määrän kipulääkkeitä, mutta kipu ei hellitä. Se piinaa minua. Mikään asento ei tunnu hyvältä. Liikkuminen sattuu. Paikallaan oleminen sattuu. Yritän epätoivoisesti paeta sitä. Mieli lähtee mukaan piinaamaan minua. ”Mikään ei auta!” ”Tämä vain pahenee…kuolen!” ”En kestä enää, miksei tämä vain lopu?” Itken sikiöasennossa lattialla.

Kuulostaako tutulta? Ehkä olet joskus kärsinyt näin. Suuri osa ihmisistä kokee joskus voimakasta kipua. Erityisesti naisena olemiseen liittyy kipua, se tuntuu nivoutuvan osaksi naisen elämää. Kipu liittyy usein juuri läheisesti naisen biologiseen todellisuuteen, naisen kehoomme. Kuukautiset. Veri. Kipu. Synnytys. Veri. Kipu.

Kun olin nuori, minusta oli epäoikeudenmukaista että nainen joutuu kärsimään niin. Minulla oli kivuliaat kuukautiset heti ensimmäisistä lähtien. Myötätuntoa ei herunut, enkä kyllä sitä hakenutkaan. Kipuun liittyi häpeä kehosta ja sen toiminnasta. Se  salattiin visusti. Raamatussakin todettiin kylmästi ”Minä teen sinun vaivasi ja synnytyksesi tuskat moninkertaisiksi: kivulla pitää sinun lapsesi synnyttämän”.

Naisten vaivat ovatkin moninaiset (endometrioosi, vulvodynia, tulehdukset…) ja synnytyskipu on kivuliaimpia kokemuksia ihmisen elämässä. Synnytyskipu on niin voimakasta, että sen kestämisestä kerrotaan sankaritarinoita (kauhutarinoita), joissa ei ole puutetta verestä, hiestä ja kyyneleistä. Jokainen raskaana oleva (varsinkin ensisynnyttäjä) joutuu (tahtomattaan) kuuntelemaan tarinoita kahden vuorokauden supistuksista ja kaikesta siitä tuskasta, niin että eivät saa unta öisin. Kuitenkin harvemmin käy niin, että itse synnytyskivusta jää pysyvät traumat.

Vaikka synnytyskipu on tuskallista, se on kuitenkin jotenkin asianmukaista ja produktiivista kipua, koska synnyttäjä tietää, että sen kesto on rajallinen, ja sen seurauksena syntyy parhaassa tapauksessa rakastettu ja toivottu pienokainen. Kipu on hyväksytty tosiasia synnytyksessä, ja se kuuluu asiaan. Keholla ja mielellä on myös kyky unohtaa. Onneksi. Useimmiten synnytyskipu ei siis jää kummittelemaan, eikä siitä seuraa toissijaista kärsimystä. Tämän sanottuani, tottakai joillekin saattaa jäädä synnytyskivusta niin voimakas pelko, että seuraa nimenomaan tuota toissijaista kärsimystä. Varsinkin jos synnytykseen liittyviä tapahtumia, kokemuksia ja tunteita ei käydä läpi ja käsitellä asianmukaisesti.

Mikä kipu?

Akuutti kipu on yleensä lyhytkestoista ja eräänlainen varoitussignaali siitä, että kehossa tapahtuu jotain, mahdollisesti vaarallista. Akuutin kivun jäädessä hoitamatta tai muuten pitkittyessä, keskushermoston kipuradat saattavat herkistyä kivulle, ja aivot eivät tunnista että vaara on ohi. Kipu jää päälle. Alkuperäinen kivunaiheuttaja on mahdollisesti jo poissa (tulehdus, vamma tms.), mutta häiriötilaan joutuneet kipuratojen hermosäikeet viestivät yhä, että nyt sattuu.

Tällainen tilanne voi johtaa krooniseen kipuun. Krooniseksi kivuksi määritellään nimensä mukaisesti pitkäkestoinen (yli 3 kuukautta) kestänyt kipu. Kroonista kipua voi kehittyä esim. loukkaantumisen seurauksena, vaikka itse vamma olisi parantunut. Joskus aiheuttaja on pitkään jatkuva kehon vahingoittuminen (esim. niveltulehdus, syöpä…). Mikä tahansa tavallinen kipuoire voi kroonistua ja herkistää keskushermoston kipuradat. Krooninen kipu voi myös alkaa ilman selkeää tai erityistä syytä. Jos kipu jatkuu, vaikka fyysistä vahingoittumista ei enää tapahdu, kivun kokemuksesta tulee itsenäinen lääketieteellinen ongelma, jolloin sitä saatetaan kutsua myös vulvodyniasta kärsiville tutulla termillä, krooninen kipuoireyhtymä.

Neuropaattinen kipu voi olla sekä äkillistä että pitkäkestoista. Neuropaattinen kipu on hermovauriokipua eli se syntyy hermostossa. Neuropaatiselle kivulle ei usein löydy selkeää syytä tavallisissa tutkimuksissa. Neuropaattinen kipu on mahdollisesti seurausta hermoston, selkärangan tai aivojen vaurioitumisesta. Joskus kipua tunnetaan vaikka mitään vauriota ei ole havaittavissa. Hermosto saattaa reagoida kivun kokemukseen lisäämällä kapasiteettiaan käsitellä kipusignaaleja. Tällaisen reaktioprosessin arvellaan olevan taustalla myös esimerkiksi paikallisessa vulvodyniassa (vestibulodynia).

Ensin emättimen immuunikudos aktivoituu esimerkiksi tulehduksen seurauksena, ja jostain syystä immuunikudos-aktivaatio jää päälle. Tämä pitkittynyt kudostulehdustila voi saada hermot toimimaan normaalia voimakkaammin. Emättimen suulla on yleensä näissä tapauksissa aivan solukon pinnalle asti ulottuvia hermosäikeitä, jotka vievät kipusignaalia selkäydinkanavan kautta aivokuorelle. Juuri tämä saattaa aiheuttaa poikkeavan, terävän kivun aistimuksen.

Vestibulodynian oireet saattavat siis syntyä emättimen immuunijärjestelmän pitkäaikaisesta hälytystilasta, lisääntyneestä hermosäietiheydestä ja poikkeavasta hermojen toiminnasta. Tuloksena on allodynia eli normaalisti kivuton ärsyke muuttuukin kivuliaaksi. (tutkimus)

Myös kroonisen neuropaattisen lantion ja/tai vulvan alueen kivun (yleistynyt vulvodynia, pudendaalineuralgia) taustalla saattaa olla samankaltaisia mekanismeja. Syitä voi olla monenlaisia, hyvin yksilöllisiäkin, mutta vulvodynian taustalla on aina jonkilainen hermoston toiminnan häiriintyminen.

Ensisijainen ja toissijainen kärsimys

Kärsimys tapahtuu kahdella tasolla. Ensimmäinen taso on kehon varsinaiset tuntemukset, tämä aiheuttaa ensisijaista kärsimystä. Se on eräänlaista raakatietoa, jota keho lähettää aivoille loukkaantumisen, jatkuvan sairauden tai hermostossa tapahtuvien muutosten seurauksena. Toissijainen kärsimys koostuu kaikista niistä ajatuksista, tunteista, tuntemuksista ja muistoista, joita kipuun liittyy. Kuten ahdistus, pelko, stressi, murehtiminen, toivottomuus, masennus, uupumus jne. Kun koemme kipua ja ahdistusta ensisijainen ja toissijainen kärsimys sekoittuvat toisiinsa.

Kivun kokeminen on paljon kokonaisvaltaisempi, hienovaraisempi ja monimuotoisempi prosessi kuin perinteisesti on ajateltu. Kipu on tuntemus, eli sitä tulkitaan aivoissa, ennen kuin tunnemme sen tietoisesti. Aivot tekevät tulkintaa yhdistelemällä tietoa, jota se saa sekä mieleltä että keholta. Eli tämä tarkoittaa myös sitä, että mielen läpi virtaavat ajatukset ja tunteet, sekä tietoiset että tiedostamattomat, vaikuttavat suuresti kärsimyksen voimakkuuteen, siihen, miten tunnemme kivun.

Kipu, jota koetaan herkällä ja intiimillä alueella, ja joka mahdollisesti kulminoituu juuri oman seksuaalisuuden ilmaisussa, vaikuttaa useimmilla siihen miten kokee itsensä. Sen seurauksena viallisuuden, häpeän, syyllisyyden, itseinhon, katkeruuden ja vihan tunteet ovat tavallisia. Vulvodynia aiheuttaa miltei jokaiselle toissijaista kärsimystä.

Pitkäkestoinen ja pahimmassa tapauksessa päivittäinen hallitsematon kipuoireilu aiheuttaa vääjäämättä vakavaa toissijaista kärsimystä. Ahdistus, stressi, masennus, ärtymys, viha ja uupumus ovat kroonisen kivun seuralaisia. Voi olla vaikeaa erotella toisistaan ensisijainen kärsimys eli fyysiset kiputuntemukset, ja muut tuntemukset: voimakkaat tunteet ja häiritsevät ajatukset.

Stressi, murehtiminen ja katastrofi-ajattelu valtaavat mielen. ”Tämä vain pahenee”, ”En koskaan parane”, ”Lääkärit eivät tiedä mistään mitään”, ”Kukaan ei pysty auttamaan minua”, ”Minussa on jotain todella vakavasti vialla”, ”Kuolen”. Tällaiset ajatukset ja tuntemukset vaikuttavat voimakkaasti siihen miten mieli tulkitsee ja tuntee kivun ”raakatuntemukset”. Ne saattavat säädellä kivun voimakkuutta. Tulevaisuutta koskevat pelot, huolet ja epävarmuus sekä tilanteeseen liittyvän epäoikeudenmukaisuuden aiheuttama kiukku ja katkeruus voivat olla pakahduttavan piinaavia, ja aivan yhtä todellista ja kiduttavaa kuin fyysinen kipu.

Ahdistuksen, pelon, vihan, murehtimisen ja masennuksen kaltaiset voimakkaat tunteet ruokkivat kehon kiputuntemuksia. Jos tunnemme olevamme väsyneitä, hauraita, rikkinäisiä ja viallisia voimme joutua noidankehään, jossa ajatukset ja tunteet ruokkivat kipua, ja kipu vuorostaan ruokkii näitä ajatuksia. Tämänkaltaiset tunnereaktiot toimivat ikään kuin vahvistimina mielen kipujärjestelmässä. Ahdistus ja muut voimakkaan kielteiset tunteet valmistavat kehoa tuntemaan kipua nopeasti ja voimakkaasti.

Tämä toimii onneksi myös käänteisesti. Ahdistuksen, katastrofi-ajattelun, stressin, masennuksen ja murehtimisen lieventyminen vähentää kivun aistimista ja voi jopa auttaa pääsemään siitä kokonaan eroon. Tässä kohtaa tietoisen läsnäolon harjoittaminen astuu mukaan kuvioihin. Tietoinen läsnäolo tyynnyttää mielen kipuaistimukset, lähinnä toissijaisen kärsimyksen, ja auttaa lisäämään rauhan ja eheyden tunnetta, jolloin myös kokemamme fyysisen kivun tuntemus vähenee. Mindfulness voi jopa vaikuttaa yhtä tehokkaasti kipuun kuin kipulääkkeet. Se myös voimistaa kehon luonnollisia parantumismekanismeja.

Kipusarjan seuraavassa artikkelissa käsitellään kipukokemusta, esitellään kehotietoisuutta ja mindfulness-menetelmiä toissijaisen kärsimyksen ja kivun hoidossa.

Lähteet:

Vidyamala Burch, Danny Penman: Mindfulness ja terveys
Helena Miranda: Ota kipu haltuun

Kuva: Frida Kahlo 1938: Lo Que el Agua Me Dio