NiinIloa VDterapia – toivoa ja keinoja taistelussa vulvodyniaa vastaan

Kärsitkö lantion alueen kivusta? Onko sinulla ehkä diagnosoitu vulvodynia? Mitä se merkitsee sinun elämässäsi?

Pitkäaikainen kipuongelma, jonka syyt eivät ole selkeästi tunnistettavissa, kuten vulvodynia, on monella tapaa kuormittava. Sen vaikutukset yksilön elämässä voivat olla hyvinkin kokonaisvaltaiset, ja se voi vaikuttaa monin tavoin hyvinvointiin fyysisen kivun lisäksi.

Asiakastyö ja pitkä kokemus vulvodynian parissa on opettanut minulle, että vulvodyniasta kärsivät kokevat monenlaisia negatiivisia vaikutuksia. Vaikutukset saattavat käsittelemättöminä kummitella jopa vuosienkin päästä, vaikka olisi fyysisesti parantunut.

Pelkästään jo kipu ja kivun pelko vaikuttaa voimakkaasti ja muokkaa ihmisen käyttäytymistä, ja jopa muovaa meidän aivojamme. Lisäksi kivun esiintymispaikka, joka vulvodyniassa on herkkä ja intiimi, vaikuttaa siihen miten siitä kärsivät kokevat itsensä.

Vulvodyniaan liittyy usein voimakkaita tunteita itseä kohtaan, huonommuuden ja viallisuuden kokemuksia, häpeää, syyllisyyttä, inhoa ja jopa vihaa. Tällaiset tunteet ovat täysin ymmärrettäviä ja luonnollisia kuormittavassa tilanteessa, mutta jos ne kohdistuvat itseen ja omaan kehoon, niillä voi olla kauaskantoiset vaikutukset. Vulvodyniaan liittyviä tunteita ja vaikutuksia voi olla vaikea ymmärtää, käsitellä ja hyväksyä ilman apua.

NiinIloa on vulvodynian, yhdyntäkipujen ja lantion alueen kiputilojen hoitoon erikoistunut, seksuaaliterapia- ja asiantuntijapalvelua tarjoava yritys.

VDterapia on erityisesti vulvodyniasta kärsiville räätälöityä terapeuttista hoitoa. Hoidossa huomioidaan jokaisen yksilölliset tarpeet. VDterapia koostuu monipuolisesta patteristosta terapeuttisia ja terveydenhoidollisia menetelmiä, joilla vaikutetaan kipuongelman taustalla oleviin ja sitä ylläpitäviin tekijöihin. Terapiassa käsitellään myös vulvodynian vaikutuksia psyykkiseen hyvinvointiin ja parisuhteeseen.

Tutustu NiinIloa– palveluihin.

Asiakkaan kokemus NiinIloa VDterapiasta

Virva kertoo:

”VD vei minulta kontrollin tunteen omassa elämässäni, se rajoitti näkemystäni siitä mihin pystyn, ja nakersi uskoa tulevaisuuteen. Koin tämän hyvin ahdistavana. Häpeä liittyy vulvodyniaan voimakkaasti. Vulvodyniasta tuli iso möykky, johon oli melkein mahdoton saada otetta.

Hyödyin terapiasta! Se on vähentänyt ahdistuneisuutta, tuonut uskoa ja toivoa, sekä lisännyt iloa ja mielekkyyttä elämässäni. Koin saavani työkaluja/keinoja niiden asioiden hallintaan joihin voin vaikuttaa, ja apua niiden hyväksymiseen, joihin en voi vaikuttaa. Terapia auttoi avaamaan näkemystä itsestäni ja siitä mihin pystyn. Olen oppinut rakentamaan luottamusta itseeni ja siihen että voin päästää irti häpeästä.

Terapeuttina Niini on empaattinen, helposti lähestyttävä ja hänelle on helppo kertoa asioita. Suhde rakentui luottamukselle. Hän on hienotunteinen, mutta suorapuheinen. Hän ei oleta, eikä tee nopeita johtopäätöksiä vaan pyrkii kuuntelemaan ja olemaan kuulolla. Hän on rauhallinen, ja terapiassa syvennytään asioihin rauhassa.

Koin tärkeänä sen että terapeutilla on vankka kokemus vulvodyniasta. Niini oli myötäelävä ja hänellä on ymmärrystä ja henkilökohtaista kokemusta vulvodyniasta. Hän osasi pilkkoa asiat ymmärrettävästi, ja aihepiirit joita käsiteltiin keskittyivät asioihin mitä tarvitsin ja jotka olivat minulle tärkeitä.”

NiinIloa – Joulutarjous

Kärsitkö vulvodyniasta? Haluaisitko saada apua? Olet lämpimästi tervetullut NiinIloan VDterapiaan

VDterapia on erityisesti vulvodyniasta kärsiville räätälöityä terapeuttista hoitoa. Hoidossa huomioidaan jokaisen yksilölliset tarpeet. VDterapia koostuu monipuolisesta patteristosta terapeuttisia ja terveydenhoidollisia menetelmiä, joilla vaikutetaan sekä kipuongelman taustalla oleviin, että sitä ylläpitäviin tekijöihin. Tutustu tarkemmin minuun, tapaani työskennellä ja käyttämiini menetelmiin ennen kuin teet päätöksesi.

Jos varaat aikasi nyt vielä tämän vuoden aikana, saat yhden hoitokerran ilmaiseksi! Edun arvo on 90€. Tarjous on uusille terapia-asiakkaille, jotka jatkavat asiakkaana vielä ensi vuoden puolella.

Iloista Joulua!

 

Seksuaaliterapeutti Leppänen, hyvää päivää!

Ilolla voin nyt tituleerata itseäni seksuaaliterapeutiksi. Valmistuin parisen viikkoa sitten Sexpon terapeuttikoulutuksesta. Voisi kuitenkin sanoa että seksuaaliterveyden ammattilaiseksi päätyminen on vienyt paljon kauemmin kuin ne yli kaksi vuotta, jotka ensin seksuaalineuvojaksi ja sitten seksuaaliterapeutiksi valmistuminen on kestänyt. Eikä matka ole vielä päättynyt. Oppiminen jatkuu kaiken aikaa.

Jo kätilökoulutuksen aikana tiesin, tai oikeammin toivoin, että tulen joskus työskentelemään seksuaaliterapeuttina. Tie on ollut pitkä ja opettavainen. Vulvodynia on ollut agendallani jo todella pitkään. Ja myös pysyy tiukasti tärkeänä osana terapeutin työssäni.

Tarkoitukseni on perustaa yksityisvastaanotto, terapia- ja hoitohuone, jossa vulvodyniasta kärsivät voivat saada yksilöllistä ja kokonaisvaltaista hoitoa, tukea ja työkaluja vulvodynian kanssa kamppaillessaan. Terapeuttisten suuntausten periaatteita ja työkaluja, joita saatan hyödyntää yksilöllisesti ovat mm. HOT (hyväksymis- ja omistautumisterapia), luovat ja toiminnalliset menetelmät, keholliset menetelmät ja fyysiset harjoitukset, mindfulness ja tietoisen läsnäolon harjoittaminen, narratiivisuus ja tunnekeskeinen pariterapia. Tärkeä osa terapiaa ovat mahdolliset paritapaamiset. Niissä keskiössä ovat yleensä tunteiden ja ajatusten ilmaiseminen, kommunikointi, läheisyys ja omat tarpeet sekä yhteiset harjoitukset kivun lievittämiseksi ja läheisyyden lisäämiseksi. Tapani työskennellä on holistinen. Terapiassa pyritään käsittelemään asioita laajasti ja monipuolisesti.

Olet todella lämpimästi tervetullut vastaanotolleni, kun aloitan terapiatoiminnan myöhemmin tänä syksynä. Jos kiinnostuit ja haluat ilmoittautua asiakkaaksi tai sinulla heräsi jotain kysyttävää terapiaan liittyen, ota toki yhteyttä ja jätä minulle viestiä.

niini (at) vdopas.com

HOT-terapiaa kipuilevalle

HOT (hyväksymis- ja omistautumisterapia) on suhteellisen uusi kognitiivisen käyttäytymisterapian suuntaus. HOT:ssa tietoisuustaidot palvelevat arvojen mukaisen elämän toteuttamista tarjoamalla työkaluja, joilla oppii hyväksymään myös epämiellyttäviä ajatuksia, tunteita ja tuntemuksia ja kohtaamaan omat kokemukset tietoisesti ja nykyhetkessä. HOT:n tarkoitus on lisätä psykologista joustavuutta. Joustavuus pitää sisällään kolme taitoa, joita on mahdollista myös kehittää.

  1. Tilan antaminen tunteille ja ajatuksille. Tämä tarkoittaa kykyä kohdata ajatukset ja tunteet sellaisina kuin ne ovat, antaen niiden tulla ja mennä vapaasti.
  2. Läsnäolo nykyhetkessä. Kyky osallistua tietoisesti nykyhetken kokemukseen. Kyky kohdentaa huomio siihen, mitä on tekemässä antamatta tarkkaavaisuuden karata muualle. Tietoisuus omista ajatuksista ja tunteista.
  3. Kyky sitoutua siihen, mikä on tärkeää. Tunnistaa itselleen tärkeitä asioita, ja niiden toteuttaminen teoillaan. Omien arvojen toteuttaminen, niihin perustuvien tavoitteiden asettaminen ja niihin sitoutuminen.

HOT:a on käytetty menestyksekkäästi kroonisesta kivusta kärsivien hoidossa. Hiljattain tehdyn tutkimuksen mukaan HOT-menetelmillä on saatu hyviä tuloksia myös vestibulodyniasta kärsivillä naisilla ja heidän kumppaneillaan. HOT-menetelmien avulla on saatu aikaan parempaa kivun hyväksymistä ja sen huomattiin liittyvän parempaan toimintakykyyn ja henkiseen jaksamiseen ihmisillä joilla on kipua yhdynnässä. Vestibulodyniasta kärsivien naisten ja heidän kumppaniensa hoidossa tietoisuustaitojen kehittäminen myös epämiellyttävien tuntemusten ja tunteiden kohtaamiseen on osoittautunut toimivaksi ja se on auttanut heitä sopeutumaan paremmin tämän hetkiseen tilanteeseensa. (Boerner, Rosen 2015: 1450-62).

HOT on englanniksi ACT (Acceptance and commitment therapy). Se on mielestäni oikein osuva lyhennys (to act=toimia). HOT:n tarkoituksena on auttaa hyväksymään ne asiat, jotka eivät ole meidän hallinnassamme ja auttaa sitoutumaan toimintaan, tavoitteisiin ja tekoihin jotka parantavat ja rikastuttavat jokaisen elämää yksilöllisesti.

Keskeisiä työkaluja ovat tietoisuustaitoharjoitukset, joiden tarkoituksena on auttaa luopumaan taistelusta sisäisiä kokemuksia vastaan. Ajatuksena on, että mitä enemmän yrittää päästä eroon ajatuksista ja tunteista, jotka kokee ahdistavina tai häiritsevinä, sitä sitkeämmin ne ovat mielessä. Harjoitusten avulla on tarkoitus opetella kohtaamaan vaikeatkin ajatukset ja tunteet avoimemmin, hyväksyvämmin ja myötätuntoisemmin.

Seksuaaliterapeuttina koen HOT:n työkalut ja keskeiset periaatteet erittäin hyödyllisiksi. Olen kokeillut erilaisia työkaluja ja tehtäviä asiakkaiden kanssa työskennellessä.

Käytän myös erilaisia mindfulness ja mielikuvaharjoituksia jokaisen asiakkaan kanssa osana terapiaa. Tapaamisten aikana olen pyrkinyt muutenkin käyttämään tietoisen hyväksyvän havainnoinnin periaatteita. Pysähtymällä hetkeen, ajatuksen tai tunteen äärelle. Tietoiseksi tekemällä, sanoittamalla, antamalla tunteille ja ajatuksille tilaa.

Kiitos, upeat harjoitusasiakkaani!

On jo yllättäen vierähtänyt puolisen vuotta siitä, kun hain oppaan kautta harjoitusasiakkaita terapiaopintoihin liittyen. Sain paljon vastauksia, enkä ikävä kyllä pystynyt kaikkia ottamaan asiakkaaksi. Kyselyitä tuli myös myöhemminkin. Tämä kertoo mielestäni siitä, kuinka moni on jäänyt yksin vulvodynian kanssa.

Vulvodynia on asia, josta ei joka kahvipöydässä keskustella. Moni salaa asian myös läheisimmiltä ystäviltään. Tämä on kovin surullista. Vulvodyniaan liittyvän tuskan ja ahdistuksen jakaminen olisi jaksamisen kannalta erityisen tärkeää.

Vulvodyniasta jotain ymmärtävien terapeuttien merkitys on suuri. Otan tulevan tehtäväni seksuaaliterapeuttina vakavasti. Sydämen asianani ovat vulvodyniaa sairastavat. He, joita vieroksutaan ja pidetään niin vaikeina ja hankalina apua hakiessaan. Vaikka joukkona heitä yhdistää monet asiat, jokaisen oma tarina on uniikki ja tärkeä. Tieto siitä ettei ole yksin ja että on lukemattomia muitakin samoista oireista kärsiviä on hyvin tärkeä ja lohdullinen. Silti jokaisella on oma, täysin yksilöllinen kokemuksensa. Sen sanoittaminen ja prosessoiminen on tärkeä osa terapiaa.

Haluan kiittää sydämestäni❤️ jokaista upeaa, ihanan erilaista ja uniikkia asiakastani, jonka kanssa minulla on ollut ilo työskennellä koulutukseni aikana. Olen oppinut jokaiselta paljon. Ja jokainen on edesauttanut osaltaan minua tässä mielettömän hienossa oppimisprosessissa. Olette olleet korvaamattomia. Uskon ja toivon olevani parempi terapeutti teidän ansiostanne.

Kiitos!

Nyt seksuaaliterapiaan!

Vähän aikaa sitten kerroin mahdollisuudesta osallistua seksuaaliterapiaan kanssani osana terapeuttiopintojani. Terapia on minulle harjoittelua tulevaa ammattiani varten. Terapiasuhde osallistuvien kanssa on aito ja luottamuksellinen. Tarkoituksena on asiakkaan tarpeiden mukaisen terapiaprosessiin läpivieminen. Terapia on maksutonta.

Tapaamisia on 2-4 kertaa kuukaudessa noin kymmenen kertaa, tarpeen mukaan enemmän. Tämä kaikki on sovittavissa ja räätälöitävissä asiakkaan toiveiden mukaan. Tapaamiset ovat iltaisin viiden jälkeen Helsingin Vallilassa.

Jos kiinnostuksesi heräsi, ota yhteyttä minuun sähköpostitse (niini@vdopas.com) ja kerro itsestäsi ja tilanteestasi. Otan sinuun yhteyttä, kerron lisää terapiasta ja toivottavasti voimme aloittaa yhteistyön.

Seksuaaliterapeuttiopinnot

Ilokseni voin kertoa, että olen aloittanut seksuaaliterapeuttiopinnot Sexpolla. Opinnot ovat seksologian erikoistumisopintoja ja jatkavat siitä, mihin seksuaalineuvojakoulutuksessa jäätiin.

Koulutuksessa saadaan valmiuksia käsitellä seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä terapeuttisen työprosessin avulla yhdessä asiakkaan kanssa. Tarkoitus on perehtyä syvemmin seksuaalisuuteen sen eri ilmenemismuodoissa ja erilaisten parisuhde- ja seksuaaliongelmien hoitoon. Erityisesti käytännön työotteen kehittäminen on koulutuksen tärkeintä antia.

Toivon että, opintojen jatkuessa voisin myös jakaa sen antia teidän kanssanne, täällä blogin puolella. Lupaan yrittää aktiivisemmin kirjoitella oppaaseen kaikenlaisesta asiaan liittyvästä.

Aion tulevaisuudessa jatkaa vulvodynian parissa työskentelyä. Tarkoitukseni on suuntautua erityisesti hoitamaan asiakkaita, joilla on vulvodynia. Toivon, että voin kehittyä ja oppia palvelemaan vulvodyniaan sairastuneita parhaalla mahdollisella tavalla.

Opiskelun edetessä teillä, rakkaat lukijat, on mahdollisuus auttaa minua tässä prosessissa, kun ryhdyn harjoittelemaan terapiatyöskentelyä asiakkaiden kanssa. Tarjoan mahdollisuuden osallistua ilmaiseen seksuaaliterapiaan mahdollisimman monelle mukaan ilmoittautuneelle, jotka ovat valmiita sitoutumaan seksuaaliterapeuttiseen työprosessiin.

Ilmoittautuminen tapahtuu myöhemmin ja kerron siitä lisää hyvissä ajoin. Minuun voi jo ottaa yhteyttä jos sinulle heräsi kysymyksiä asiaan liittyen: niini@vdopas.com

Lue lisää seksuaaliterapiasta

Mitä seksuaaliterapia on ja miten se voi auttaa sinua?

Seksuaaliterapiassa käsitellään monenlaisia seksuaalisuuteen vaikuttavia tai siihen liittyviä asioita ja ongelmia pääasiassa keskustelemalla aiheeseen perehtyneen terapeutin kanssa. Käynnit voivat olla yksilö- tai parikäyntejä, usein sekä että. Seksuaaliterapiaan voi hyvin tulla myös henkilöt, joilla ei ole parisuhdetta tai aktiivista seksielämää. Tavoitteena on vaikuttaa positiivisesti yksilön omaan seksuaalisuuteen ja auttaa parantamaan hänen elämänlaatuaan.

Terapiassa hyödynnetään erilaisia lyhytterapeuttisia viitekehyksiä (mm. ratkaisukeskeinen, narratiivinen, HOT, psykodynaaminen ja MBSR) ja sovelletaan psykoterapeuttisia menetelmiä hyvinkin joustavasti ja asiakkaan tilanteeseen sopivasti. Apuna käytetään kaikenlaisia menetelmiä: valokuvia, piirtämistä, musiikkia, Mindfulness- ja rentoutusmenetelmiä ja kehollisia harjoituksia.

Seksuaaliterapiaa voi tarjota koulutuksen käynyt seksuaaliterapeutti. Seksuaaliterapeutiksi voi kouluttautua henkilö, jolla on soveltuva pohjakoulutus (mm. sosiaali- ja terveysala, opetusala) ja joka on suorittanut seksuaalineuvojan pätevyyden. Luotettavaa seksuaaliterapiakoulutusta tarjoavat Suomessa esimerkiksi Sexpo-säätiö, Väestöliitto ja ammattikorkeakoulut. Koulutus on maksullista. Opintojen laajuus on kokonaisuudessaan 60 op. (n. 2 vuotta).

Käyntejä on yleensä kerran viikossa tai harvemmin. Terapiajakso kestää noin kymmenestä kerrasta maksimissaan pariin vuoteen.

Seksuaaliterapiassa tutustutaan omaan seksuaalihistoriaan ja pyritään luomaan yhteyttä omaan seksuaaliseen minäkuvaan, vahvistetaan omia voimavaroja ja pyritään terveiden rajojen määrittelyyn. Seksuaaliterapiassa pyritään myös löytämään jokaiselle toimivia selviytymis- ja ratkaisukeinoja.

Terapiassa käsitellään yksilön seksuaalihistoriaa joko laajemmin tai suppeammin riippuen käyntien syystä. Yhdessä määritellään hoidon tavoitteet ja työskentelytavat. Terapeutti antaa yleensä kotitehtäviä tapaamisten väliajoiksi. Tarkoitus on saada aikaan pysyviä muutoksia.

Seksuaaliterapeutin vastaanotolla voi pohtia hyvinkin monenlaisia seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä tai ongelmia: seksuaalista identiteettiä, erilaisia toiminnallisia ongelmia (yhdyntäkivut, vaginismi, haluttomuus, kiihottumisvaikeudet, erektiohäiriöt, herkkä siemensyöksy, orgasmivaikeus), pettämisen aiheuttamat seksuaaliongelmat ja halujen kohtaamattomuus parisuhteessa.

Usein vulvodyniasta kärsivillä on voimakas huonommuuden tunne ja syyllisyydentunteita, koska eivät voi ” antaa seksiä” seksikumppanille. Oma seksuaalisuus jää toisarvoiseksi. Kivuliaat yhdyntäkokemukset jäävät usein kummittelemaan mieleen ja niiden luonnollisena seurauksena seuraa usein haluttomuutta, jopa ahdistusta ja pelkoa kaikenlaista seksuaalisväritteistä kohtaan. Yhdyntä saa kohtuuttoman suuren merkityksen oman nautinnon kustannuksella. Kipujen ja tulehdusten ristiaallokossa kaikenlainen seksiin liitettävä koetaan uhkaavana. Lääkäreiden, hoitajien ja fysioterapeuttien vastaanotolla saa taas kokea omien rajojen ylityksiä ja ymmärtämättömyyttä, kosketuksia ja kopelointia, jotka tuottavat kipua ja häpeää.

Vulvodyniaa sairastava joutuu aikamoiseen mankeliin, usein jo hyvin nuorena. Voiko oma seksuaalisuus kasvaa ja kukoistaa näissä olosuhteissa?

Seksuaaliterapiassa vulvodyniaa sairastava voi turvallisessa ja ymmärtävässä ilmapiirissä perehtyä omaan seksuaalihistoriaan ja pohtia omaa seksuaalisuutta. Vulvodyniaan perehtynyt seksuaaliterapeutti voi myös antaa käytännön tietoa, ohjeita ja neuvoja joilla on suuri merkitys vulvodynian kanssa kamppailevalle. Hän voi antaa erilaisia harjoituksia ja tehtäviä, jotka tähtäävät parempaan toimintakykyyn. Paritapaaminen mahdollisen puolison kanssa voi auttaa purkamaan pariskunnan välille syntyneitä jännitteitä ja yhteiset tehtävät voivat auttaa paria saamaan syvemmän yhteyden toisiinsa. Jos vulvodyniaa sairastavalla on puoliso, tämän toiminta ja käyttäytyminen vaikuttaa voimakkaasti vulvodyniapotilaan pärjäämiseen. Tutkimusten mukaan puolison osallistuminen hoitoon parantaa hoitotuloksia ja lähentää pariskuntaa toisiinsa.