Olet mitä syöt!

ÄÄh, kuinka tylsää! Tämä on NIIIN kulunut lause… Ja kaikkihan sen tietää, että sillä mitä suusta laittaa sisälle on merkitystä oman voinnin suhteen. Myös vulvodyniaan liittyen.

No mitä me siis olemme? Tehdäänpä pieni skannaus: mitä olet syönyt? Oletko tänään lähikaupan rapea vastapaistettu croissantti? Ruisleipä meetvurstilla? Tuorepuuro? Smoothie? Ihana, kiiltävän vaaleanpunainen berliininmunkki? Pastakulhollinen? Pizza? Pihvi ja ranskalaiset? ”Super Bowl” jossa quinoaa, ituja, hapankaalia, siemeniä ja idätettyjä kikherneitä?  Quornleike? Vegaaninen nugetti? Makirulla?

Jos olet tänään rapea croissantti/berliininmunkki/[joku hirveä ja paha prosessoitu ruoka], älä vaivu häpeään ja epätoivoon. Kaikki ei ole menetetty, eikä sinun tarvitse hamuta sitä karkkipussia käteesi, koska ”ei sillä ole enää väliä, ja kaikki on jo pilalla”. ”Super Bowl” ei ole mitenkään sinua parempi ihminen, joka voi myhäillä ylemmyydentuntoisessa hyvyydessään, katsellen sinua samalla säälivästi pää hieman toruvasti kallellaan.

Suurimmalla osalla meistä saattaa olla joskus croissant-päivä tai ’Missä X’-päivä. Vaikka tiedämme, että se ei tee hyvää. Se ei ole rikos. Älä siis lyö lyötyä. Se, että suomit ja ruoskit itseäsi ei saa sinua toimimaan paremmin jatkossa. Se että pidät itseäsi maailman huonoimpana ihmisenä, ei ole hyvä motivaattori. Päinvastoin. Itsensä jatkuva syyllistäminen ja huonona pitäminen inhimillisestä erehtyväisyydestä ja mielihalujen seuraamisesta on vain vahingollista. Motivaation pitäisi löytyä jostain aivan muualta.

Elämäntapamuutokset ovat juuri sitä, elämän tapojen pysyviä muutoksia, joissa merkitystä on sillä mitä teemme pitkällä tähtäimellä. Yhdellä päivällä ei ole merkitystä, vaan sillä mitä muutoksia olet tehnyt kun tilannetta tarkastellaan kokonaisvaltaisesti.  Sillä mitä teet huomenna, ylihuomenna ja ensi viikolla, on merkitystä. Syyllistämiseen ja ehdottomuuteen perustuvat ja syyllisyyttä ja huonommuuden tuntoa lietsovat ”elämäntapamuutokset” eivät ole tie pysyviin muutoksiin ja hyvinvointiin. Se että teet jotain itsesi hyväksi ja rakkaudesta itseen, suhtautuen itseesi myötätuntoisesti ja armollisesti, sen sijaan johtaa kokonaisvaltaisempaan hyvinvointiin ja mielekkäämpään elämään. Tämä on se paras motivaattori. Se että haluaa itselle hyvää. Koska on sen arvoinen.

Miten voit tehdä itsellesi hyvää arjessa? Pysähdy hetkeen ja valintojen äärelle. Lapsilta kysytään usein hänen mieliteoistaan ”kumman haluat, päärynän vai smoothien?” ”Riisipiirakan tai banaanin?”. Lapsen annetaan valita kahdesta vaihtoehdosta, ei kuitenkaan niin, että toinen on karkki ja toinen vaikka banaani. Se ei tietenkään toimisi. Lapsella ei ole kykyä erottaa omia mielitekoja siitä mikä on hänelle hyväksi. Mutta meillä aikuisilla on. Voimme pysähtyä pohtimaan valintojamme, eikä meidän tarvitse aina toimia mielihalujen ja tunteiden vietävänä.

Tietoiset päätökset valintatilanteissa on sisäisen viisauden kuuntelemista, ja tie hyvinvointiin. Voimme vaikka antaa itselle (ja sisäiselle lapsellemme) vaihtoehtoja ” Haluanko tänään välipalaksi hedelmän, pähkinöitä/kuivattuja hedelmiä, smoothien…” Koska olemme aikuisia pystymme käsittelemään enempää kuin kahta vaihtoehtoa samanaikaisesti. Samalla tavoin muutenkin ruokaostoksilla, tehkäämme tietoisia valintoja. Tuotteissa ja tuotteissa on eroja, ja aina voi valita sen vähän paremman vaihtoehdon.

Tietoinen ja hyväksyvä tapa toimii myös kun yritämme päästä irti esim. sokerikoukusta. Ensin on hyvä selvittää itselleen miksi sokeri on ongelma, ”Mitä minä saan sokerista?”, ”Missä tilanteissa yleensä sorrun sokeriin?”, ”Mikä funktio sillä on elämässäni?”, ”Miltä kehossani tuntuu kun syön sokeria?”, ”Mitä tunteita se herättää?”. Ja jos syöt sokeria, tee se tietoisesti ja luvan kanssa.  Älä mätä karkkia suuhun ahdistuksen ja paniikin vallassa (kuin nälkäänäkevä joka vihdoin saa kulhollisen riisiä), vaan maistele, kuulostele, tunnustele. Ehkä saat myös vastauksia edellä oleviin kysymyksiin.  Saatat myös huomata että muutama karkki riittääkin, eikä sinun tarvitse tyhjentää koko pussia.

Syökäämme siis nauttien ja kiitollisuudella. Rakkaudesta itseen.  Jos teemme niin, ruokakin voi olla lääkettä.

 

Suoritatko paranemista?

Miltä arkesi näyttää? Onko kalenterisi tupaten täynnä kaikenlaisia hoitoja ja tapaamisia? Akupunktiota, vyöhyketerapiaa, osteopatiaa, ravitsemusterapiaa, lääkärin tapaamisia, fysioterapiaa, seksuaaliterapiaa, joogaa, mindfulnessia, pilatesta… Onko jääkaappisi täynnä erilaisia superfoodeja ja erityisruokia? Valtaako erilaiset lisäravinnepurkit, öljyt ja voideputkilot kaappisi? Vietätkö aikaa tietokoneella etsimässä uutta parannuskeinoa? Tarkkailetko itseäsi ja oireitasi?

Tämä voi tietenkin sinänsä olla hyvä asia, sillä olemme useasti todenneet, että monesti kiputilojen taustalla on monia syitä, ja usein myös parhaiten tehoava hoitokin vaatii lähestymistavan, jossa kipua hoidetaan monin eri tavoin ja monialaisesti. Se että on aktiivinen ja tekee muutoksia arjessaan ja kokeilee erilaisia hoitoja voi olla voimauttavaa. Se voi tuoda toivoa ja uskoa parantumiseen. Jos itsensä hoitaminen kumpuaa aidosta rakkaudesta itseään kohtaan, se myös tehoaa paremmin. Se, että kuuntelee kehoaan, ja suhtautuu itseensä armollisesti ja hyväksyvästi on hyvä lähtökohta myös fyysiselle toipumiselle.

Miten sinä suhtaudut parantumiseen? Piiskaatko itseäsi jatkuvaan toimintaan? Kokeiletko kaikkea mahdollista? Soimaatko itseäsi jos et hyödy jostain hoidosta? Vihaatko kehoasi, joka ei suostu paranemaan, vaikka teet kaikkesi? Ruokitko mieltäsi netin ahdistavilla kauhutarinoilla, tai masennutko jonkun toisen parantumisesta, koska vertaat sitä omaan tilanteeseesi, ja mielestäsi alkaa vaikuttaa siltä että et vain parane, teit mitä vain. Tuomitset itsesi siitäkin. Olet huonompi kuin muut.

Mikä on sinulle kyllin hyvä tilanne? Vaaditko itseltäsi liikaa, liian pian? Tietenkin jokainen meistä haluaa voida mahdollisimman hyvin ja päästä kivuista kokonaan, mutta voitko iloita pienestäkin edistymisestä? Voi olla, että vulvodynian kehittyminen on ollut huomaamatonta ja salakavalaa, ja kestänyt vuosiakin tietämättämme. Voimmeko pakottaa itsemme parantumaan nopeammin kuin keho ja mieli antaa myöden?

Jos huomaat että kohdallasi alkaa näyttää siltä, että suoritat paranemista ja vaadit itseltäsi vain parhaan tuloksen, saattaisi olla aika pysähtyä. Pystytkö tuntemaan myötätuntoa itseäsi kohtaan, olethan joutunut todella ikävään tilanteeseen? Sinä et ole syypää siihen. Myötätunto ei ole sama kuin itsesääli, myötätunto on lohduttavaa, kannustavaa ja rakentavaa. Nyt, jos koskaan, sinua tulisi kohdella myötätuntoisen lempeästi ja rakkaudella. Anna itsellesi armoa.

Mitä ajattelet itsestäsi?

Mitä ajattelet kun katsot peiliin? Minkälaista puhetta mielesi tuottaa sinusta? Arvottavaa, vähättelevää, jopa inhoavaa? Vai kannustavaa ja rakastavaa?

Jos puhe on arvostelevaa, kuunteletko sitä? Uskotko että se on ”totta”?Ovatko ajatukset aina tärkeitä ja hyödyllisiä? Mitä ajatukset ovat?

Ajatukset ovat sanoja pään sisällä. Osa sellaisia, että niitä kannattaa kuunnella, osa täyttä puppua. Pysähdy hetkeksi havainnoimaan omia ajatuksiasi, niin huomaat että mielesi näyttää sinulle muistoja menneisyydestä, arvostelua, selityksiä, ennusteita, sääntöjä, suunnitelmia, toimintaohjeita ja paljon, paljon muuta.

Mieli on kuin ajatuskone, joka jauhaa jatkuvasti. Kuvittele mielessäsi saippuakuplia puhaltava kone. Usein ajatukset ovatkin kuin saippuakuplia, voit rauhassa päästää niistä irti ja antaa niiden leijailla pois.

Mieli voi olla säälimätön ja armoton ruoskija, joka ei löydä sinussa mitään hyvää. Ajatukset eivät sinällään ole vahingollisia, mutta se miten sinä suhtaudut niihin voi aiheuttaa turhaa kärsimystä ja häpeää. Miten paljon vaikutusvaltaa ajatuksillasi on sinuun?

Olen huomannut vulvodyniaa sairastavien keskuudessa sellaisia yhdistäviä piirteitä, että he saattavat olla aika vaativia ja jopa armottomia itseään kohtaan. He saattavat syyttää itseään suotta vulvodynian puhkeamisesta. Paranemisen suorittaminen ja vain parhaiden tulosten ja suoritusten vaatiminen itseltään on myös yleistä.

Viha ja katkeruus, jota tilanne saattaa herättää, voi helposti kääntyä itseä kohtaan. Pettymys siitä, että oma keho on ”kääntynyt itseä vastaan”, pettänyt näin katalalla tavalla, voi johtaa inhoon itseä ja omaa kehoa kohtaan. Koska monet kokevat, että vulvodynia on asia mistä ei voi puhua avoimesti, siitä saattaa tulla hävettävä salaisuus. Viallisuuden ja huonommuuden tunne, voi johtaa konkreettiseen inhoon omia kehonosia kohtaan, erityisesti vulvaparka voi saada palavaa vihaa ja inhoa osakseen.

Jos murtaisit vaikka jalkasi tai kätesi, vihaisitko kipsattua jäsentäsi? Et tietenkään. Varoisit sitä, ja huolehtisit siitä parhaalla mahdollisella tavalla. Kipsiin voisi ystävät kirjoittaa rohkaisevia ja hauskoja viestejä. Entä vulva-rukka, siellä piilossa kaikkien vaatteiden alla? Eikö sekin kaipaisi samanlaista myötätuntoista huolenpitoa ja rakkautta, nyt kun se on ”mennyt rikki”.

Palataan alun kysymykseen. Miten puhut omalle itsellesi? Mitä näet kun katsot peiliin? Jos peilistä näkyisi ystäväsi kuvajainen sinun tilallasi, miten puhuisit hänelle? Läski! Ruma! Ryppyinen! Selluliittinen! Tyhmä! Kelvoton! Luuseri! Sinun pitäisi…. Ja sitten sinun pitäisi….

Et koskaan puhuisi ystävällesi niin, ethän?

Sinäkin voit olla paras ystävä itsellesi. Voisit katsoa peiliin myötätunnolla ja rakkaudella, nähden ainutlaatuisuutesi ja kauneutesi, jonka muutkin ystäväsi sinussa näkevät. Lähetä samalla myötätuntoinen ja kannustava ajatus myös murheenkryynillesi.

Rakkaudella on parantavaa voimaa❤️