Seksuaaliterapeutti Leppänen, hyvää päivää!

Ilolla voin nyt tituleerata itseäni seksuaaliterapeutiksi. Valmistuin parisen viikkoa sitten Sexpon terapeuttikoulutuksesta. Voisi kuitenkin sanoa että seksuaaliterveyden ammattilaiseksi päätyminen on vienyt paljon kauemmin kuin ne yli kaksi vuotta, jotka ensin seksuaalineuvojaksi ja sitten seksuaaliterapeutiksi valmistuminen on kestänyt. Eikä matka ole vielä päättynyt. Oppiminen jatkuu kaiken aikaa.

Jo kätilökoulutuksen aikana tiesin, tai oikeammin toivoin, että tulen joskus työskentelemään seksuaaliterapeuttina. Tie on ollut pitkä ja opettavainen. Vulvodynia on ollut agendallani jo todella pitkään. Ja myös pysyy tiukasti tärkeänä osana terapeutin työssäni.

Tarkoitukseni on perustaa yksityisvastaanotto, terapia- ja hoitohuone, jossa vulvodyniasta kärsivät voivat saada yksilöllistä ja kokonaisvaltaista hoitoa, tukea ja työkaluja vulvodynian kanssa kamppaillessaan. Terapeuttisten suuntausten periaatteita ja työkaluja, joita saatan hyödyntää yksilöllisesti ovat mm. HOT (hyväksymis- ja omistautumisterapia), luovat ja toiminnalliset menetelmät, keholliset menetelmät ja fyysiset harjoitukset, mindfulness ja tietoisen läsnäolon harjoittaminen, narratiivisuus ja tunnekeskeinen pariterapia. Tärkeä osa terapiaa ovat mahdolliset paritapaamiset. Niissä keskiössä ovat yleensä tunteiden ja ajatusten ilmaiseminen, kommunikointi, läheisyys ja omat tarpeet sekä yhteiset harjoitukset kivun lievittämiseksi ja läheisyyden lisäämiseksi. Tapani työskennellä on holistinen. Terapiassa pyritään käsittelemään asioita laajasti ja monipuolisesti.

Olet todella lämpimästi tervetullut vastaanotolleni, kun aloitan terapiatoiminnan myöhemmin tänä syksynä. Jos kiinnostuit ja haluat ilmoittautua asiakkaaksi tai sinulla heräsi jotain kysyttävää terapiaan liittyen, ota toki yhteyttä ja jätä minulle viestiä.

niini (at) vdopas.com

HOT-terapiaa kipuilevalle

HOT (hyväksymis- ja omistautumisterapia) on suhteellisen uusi kognitiivisen käyttäytymisterapian suuntaus. HOT:ssa tietoisuustaidot palvelevat arvojen mukaisen elämän toteuttamista tarjoamalla työkaluja, joilla oppii hyväksymään myös epämiellyttäviä ajatuksia, tunteita ja tuntemuksia ja kohtaamaan omat kokemukset tietoisesti ja nykyhetkessä. HOT:n tarkoitus on lisätä psykologista joustavuutta. Joustavuus pitää sisällään kolme taitoa, joita on mahdollista myös kehittää.

  1. Tilan antaminen tunteille ja ajatuksille. Tämä tarkoittaa kykyä kohdata ajatukset ja tunteet sellaisina kuin ne ovat, antaen niiden tulla ja mennä vapaasti.
  2. Läsnäolo nykyhetkessä. Kyky osallistua tietoisesti nykyhetken kokemukseen. Kyky kohdentaa huomio siihen, mitä on tekemässä antamatta tarkkaavaisuuden karata muualle. Tietoisuus omista ajatuksista ja tunteista.
  3. Kyky sitoutua siihen, mikä on tärkeää. Tunnistaa itselleen tärkeitä asioita, ja niiden toteuttaminen teoillaan. Omien arvojen toteuttaminen, niihin perustuvien tavoitteiden asettaminen ja niihin sitoutuminen.

HOT:a on käytetty menestyksekkäästi kroonisesta kivusta kärsivien hoidossa. Hiljattain tehdyn tutkimuksen mukaan HOT-menetelmillä on saatu hyviä tuloksia myös vestibulodyniasta kärsivillä naisilla ja heidän kumppaneillaan. HOT-menetelmien avulla on saatu aikaan parempaa kivun hyväksymistä ja sen huomattiin liittyvän parempaan toimintakykyyn ja henkiseen jaksamiseen ihmisillä joilla on kipua yhdynnässä. Vestibulodyniasta kärsivien naisten ja heidän kumppaniensa hoidossa tietoisuustaitojen kehittäminen myös epämiellyttävien tuntemusten ja tunteiden kohtaamiseen on osoittautunut toimivaksi ja se on auttanut heitä sopeutumaan paremmin tämän hetkiseen tilanteeseensa. (Boerner, Rosen 2015: 1450-62).

HOT on englanniksi ACT (Acceptance and commitment therapy). Se on mielestäni oikein osuva lyhennys (to act=toimia). HOT:n tarkoituksena on auttaa hyväksymään ne asiat, jotka eivät ole meidän hallinnassamme ja auttaa sitoutumaan toimintaan, tavoitteisiin ja tekoihin jotka parantavat ja rikastuttavat jokaisen elämää yksilöllisesti.

Keskeisiä työkaluja ovat tietoisuustaitoharjoitukset, joiden tarkoituksena on auttaa luopumaan taistelusta sisäisiä kokemuksia vastaan. Ajatuksena on, että mitä enemmän yrittää päästä eroon ajatuksista ja tunteista, jotka kokee ahdistavina tai häiritsevinä, sitä sitkeämmin ne ovat mielessä. Harjoitusten avulla on tarkoitus opetella kohtaamaan vaikeatkin ajatukset ja tunteet avoimemmin, hyväksyvämmin ja myötätuntoisemmin.

Seksuaaliterapeuttina koen HOT:n työkalut ja keskeiset periaatteet erittäin hyödyllisiksi. Olen kokeillut erilaisia työkaluja ja tehtäviä asiakkaiden kanssa työskennellessä.

Käytän myös erilaisia mindfulness ja mielikuvaharjoituksia jokaisen asiakkaan kanssa osana terapiaa. Tapaamisten aikana olen pyrkinyt muutenkin käyttämään tietoisen hyväksyvän havainnoinnin periaatteita. Pysähtymällä hetkeen, ajatuksen tai tunteen äärelle. Tietoiseksi tekemällä, sanoittamalla, antamalla tunteille ja ajatuksille tilaa.