Parantava kosketus

Suosittelen vulvodynia-asiakkailleni, ja kenelle tahansa vulvodyniasta kärsivälle, sekä lantionpohjan alueen ulkoisia että emättimen sisäisiä manuaalisia hoitotekniikoita. Yksinkertaistettuna se tarkoittaa kipupisteiden ja lantionpohjalihasten  käsittelyä eri menetelmin. Näitä tekniikoita voi myös kutsua desensitisaatioksi tai siedätyshoidoksi, vaikka ne ovat vielä vähän enemmän kuin pelkkää kipuun siedättämistä.

Miksi kivuliaita alueita kannattaa ylipäätään käsitellä? Eikö se vain ärsytä kipeitä paikkoja entisestään?

En aio valehdella. Kivuliaiden alueiden käsittely (triggerpisteet, jännittyneet lihakset) on tuskallista ja se on aikaa vievää. Positiivisten tulosten saaminen voi kestää kauan. Mutta se on silti erittäin tärkeää ja suositeltavaa.

Ensimmäinen syy miksi kipuun kannattaa käydä käsiksi, liittyy kipuaistimukseen ja aivojen toimintaan. Vulvodyniassa hermotoiminta häiriintyy ja ärsykkeet (kuten kosketus) aiheuttaa liian voimakasta kipua sen syyhyn nähden. Normaali ärsyke muuttuu kivuliaaksi, allodyniaksi. Kipu ja se että välttelee kivuliaita ärsykkeitä kutistaa kivun vastinaluetta tuntoaivokuorella (cortex). Kivun säätely häiriintyy entisestään. Tällöin on tärkeä opettaa aivoja tottumaan uudelleen kipuärsykkeeseen. Onneksi se on mahdollista aivokuoremme muovautuvuuden takia. Toistuva kipualueelle tuotettu kontrolloitu aktiivinen ärsyke palauttaa tuntoaivokuoren vastinaluetta ennalleen ja vähentää kivun tuntemusta.

Toinen syy on psykologinen. Aktiivinen itsehoito ja totuttautuminen kosketukseen vähentää kivun pelkoa ja jännittämistä. Se lisää myös oman kehon tuntemusta. Samalla myös itsevarmuus ja tunne siitä että pystyy vaikuttamaan omaan tilanteeseen lisääntyy. On aktiivinen toimija eikä passiivinen toimenpiteiden kohde.

Kolmas syy on fysiologinen. Käsin tehtävät painelut, venytykset, nypytykset, rypytykset, rullaukset, hieronta emättimen sisäisesti ja lantion alueen lihaksissa hoitavat lihaksia, lihaskalvoja ja triggerpisteitä. Alueen veren- ja lymfanesteenkierto paranee.

Tässä siis kolme hyvää syytä käydä rohkeasti käsiksi ongelmaan.

Haluatko lisätietoa tai ohjausta manuaalisissa tekniikoissa? Ota yhteyttä.

0

Kommenttaja vielä odotellaan.

Kommentoi & osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *