Kiitos, upeat harjoitusasiakkaani!

On jo yllättäen vierähtänyt puolisen vuotta siitä, kun hain oppaan kautta harjoitusasiakkaita terapiaopintoihin liittyen. Sain paljon vastauksia, enkä ikävä kyllä pystynyt kaikkia ottamaan asiakkaaksi. Kyselyitä tuli myös myöhemminkin. Tämä kertoo mielestäni siitä, kuinka moni on jäänyt yksin vulvodynian kanssa.

Vulvodynia on asia, josta ei joka kahvipöydässä keskustella. Moni salaa asian myös läheisimmiltä ystäviltään. Tämä on kovin surullista. Vulvodyniaan liittyvän tuskan ja ahdistuksen jakaminen olisi jaksamisen kannalta erityisen tärkeää.

Vulvodyniasta jotain ymmärtävien terapeuttien merkitys on suuri. Otan tulevan tehtäväni seksuaaliterapeuttina vakavasti. Sydämen asianani ovat vulvodyniaa sairastavat. He, joita vieroksutaan ja pidetään niin vaikeina ja hankalina apua hakiessaan. Vaikka joukkona heitä yhdistää monet asiat, jokaisen oma tarina on uniikki ja tärkeä. Tieto siitä ettei ole yksin ja että on lukemattomia muitakin samoista oireista kärsiviä on hyvin tärkeä ja lohdullinen. Silti jokaisella on oma, täysin yksilöllinen kokemuksensa. Sen sanoittaminen ja prosessoiminen on tärkeä osa terapiaa.

Haluan kiittää sydämestäni❤️ jokaista upeaa, ihanan erilaista ja uniikkia asiakastani, jonka kanssa minulla on ollut ilo työskennellä koulutukseni aikana. Olen oppinut jokaiselta paljon. Ja jokainen on edesauttanut osaltaan minua tässä mielettömän hienossa oppimisprosessissa. Olette olleet korvaamattomia. Uskon ja toivon olevani parempi terapeutti teidän ansiostanne.

Kiitos!

0

Kommenttaja vielä odotellaan.

Kommentoi & osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *